Nykyinen lakiasiainjohtaja Jyrki Kurkinen jättää tehtävänsä 1.6.2008
Stora Enso on nimittänyt Per Lyrvallin yhtiön uudeksi lakiasiainjohtajaksi ja
hallituksen sihteeriksi 1.6.2008 alkaen. Hän raportoi toimitusjohtaja Jouko
Karviselle ja hänen toimipaikkansa on Ruotsissa. Per Lyrvallilla on
oikeustieteen kandidaatin tutkinto Tukholman yliopiston oikeustieteellisestä
tiedekunnasta ja hän toimii tällä hetkellä Stora Ensossa lakimiehenä. Jyrki
Kurkinen jää eläkkeelle Stora Enson johtajien yleisen eläkesopimuksen mukaisesti
vuoden 2008 lopussa. Hän jatkaa yhtiössä neuvonantajana 1.6. alkaen eläkkeelle
jäämiseensä saakka.
"Kiitän Jyrkiä lämpimästi hänen omistautumisestaan Stora Ensolle ja hänen
tuomastaan ammattitaidosta yhtiöön miltei 30 vuoden ajan. Hän on ollut yhtiön
palveluksessa hyvin erilaisissa tilanteissa ja nähnyt sen kasvavan ja
kansainvälistyvän, mikä on tehnyt hänen tehtäväkenttänsä erittäin vaativaksi.
Haluan myös toivottaa Perille menestystä uudessa tehtävässä", sanoo
toimitusjohtaja Jouko Karvinen.
Lisätietoja:
Kari Vainio, johtaja, konserniviestintä, puh. +44 7799 348 197
Ulla Paajanen-Sainio, johtaja, sijoittajasuhteet ja talousviestintä, puh.
040 763 8767
www.storaenso.com
www.storaenso.com/investors
Per Lyrvallin valokuvia on saatavilla osoitteessa
http://bmt.storaenso.com/storaensolink.jsp?imageid=080415
Kopioi yllä oleva linkki selaimeesi.