Available languages:EN, FI, SV
01 April 2009

Stora Enson yhtiökokouksen ja hallituksen päätökset 

STORA ENSO OYJ PÖRSSITIEDOTE 1.4.2009 klo 19.00

Stora Enso Oyj:n 1.4.2009 pidetty varsinainen yhtiökokous hyväksyi yhtiön
tilinpäätöksen ja myönsi yhtiön hallitukselle ja toimitusjohtajalle
vastuuvapauden vuodelta 2008.

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja varojenjaosta päättäminen
Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen, jonka mukaan 0,20 euroa osakkeelta,
yhteensä
157 907 699,80 euroa jaetaan osakkeenomistajille emoyhtiön ylikurssirahastosta.

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään varojenjaon täsmäytys- ja
maksupäivän. Tällä hetkellä täsmäytyspäivän odotetaan olevan 31.7.2009 ja
maksupäivän arviolta 10.8.2009. Päivät vahvistetaan sen jälkeen kun Patentti- ja
rekisterihallitus on myöntänyt luvan ylikurssirahaston alentamiselle.

Hallituksen jäsenet
Yhtiökokous päätti, että hallituksessa on yhdeksän jäsentä. Hallitukseen
valitaan seuraavaan varsinaiseen yhtiökokouksen loppuun saakka nykyisistä
jäsenistä Gunnar Brock, Claes Dahlbäck, Dominique Hériard Dubreuil, Birgitta
Kantola, Ilkka Niemi, Juha Rantanen, Matti Vuoria ja Marcus Wallenberg sekä
uutena jäsenenä Hans Stråberg. Jan Sjöqvist ei enää asettunut ehdolle
hallitukseen.

Palkkiot
Yhtiökokous hyväksyi ehdotuksen hallituksen jäsenten alennetuista
vuosipalkkioista, jotka ovat:
puheenjohtaja 67 500 euroa
varapuheenjohtaja 42 500 euroa
jäsenet 30 000 euroa

Yhtiökokous hyväksyi myös ehdotuksen, että palkkiosta 40 % maksetaan
markkinoilta hankittavina Stora Enson R-sarjan osakkeina.

Yhtiökokous vahvisti seuraavat hallituksen komiteoiden jäsenten vuosipalkkiot:
Talous- ja tarkastuskomitea
puheenjohtaja 10 000 euroa
jäsenet 7 000 euroa

Palkkiokomitea
puheenjohtaja 5 000 euroa
jäsenet 3 000 euroa

Tilintarkastaja
Stora Enson tilintarkastajaksi valittiin nykyinen tilintarkastaja KHT-yhteisö
Deloitte & Touche Oy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun saakka.
Yhtiökokous hyväksyi ehdotuksen, että tilintarkastajan palkkio maksetaan laskun
mukaan.

Nimityskomitean nimeäminen
Yhtiökokous hyväksyi ehdotuksen nimittää nimityskomitea valmistelemaan
ehdotuksia liittyen (a) hallituksen jäsenten lukumäärään, (b) hallituksen
jäseniin, (c) hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja jäsenten
palkitsemiseen ja (d) hallituksen komiteoiden puheenjohtajan ja jäsenten
palkitsemiseen. Nimityskomiteassa on neljä jäsentä:
hallituksen puheenjohtaja
hallituksen varapuheenjohtaja
kaksi muuta jäsentä, jotka nimittää osakasluettelon 1.10.2009 mukaisesti kaksi
suurinta osakkeenomistajaa (kumpikin yhden)

Nimityskomitean kutsuu koolle hallituksen puheenjohtaja ja komitea antaa
esityksensä hallitukselle vuoden 2010 yhtiökokousta varten viimeistään
31.1.2010. Yhtiön hallituksen jäsentä ei voida nimittää nimityskomitean
puheenjohtajaksi. Niille nimityskomitean jäsenille, jotka eivät ole hallituksen
jäseniä, maksetaan 3 000 euron vuosipalkkio.

Emoyhtiön ylikurssirahaston ja vararahaston alentaminen
Yhtiökokous hyväksyi ehdotuksen, että emoyhtiön taseen 31.12.2008 mukaista
ylikurssirahastoa alennetaan 1 688 145 310,08 eurolla ja emoyhtiön taseen
31.12.2008 mukaista vararahastoa 353 946 990,12 eurolla. Alentamismäärät
siirretään sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Ylikurssirahaston ja vararahaston alentaminen tulee voimaan, kun Patentti- ja
rekisterihallitus on antanut suostumuksensa alentamiselle.

Stora Enson hallituksen päätökset

Yhtiökokouksen jälkeen pitämässään kokouksessa hallitus valitsi keskuudestaan
puheenjohtajaksi Claes Dahlbäckin ja varapuheenjohtajaksi Ilkka Niemen.

Claes Dahlbäck, Birgitta Kantola ja Ilkka Niemi jatkavat Stora Enson talous- ja
tarkastuskomitean jäseninä. Birgitta Kantola valittiin talous- ja
tarkastuskomitean puheenjohtajaksi.

Claes Dahlbäck (puheenjohtaja), Dominique Hériard Dubreuil, Ilkka Niemi ja Matti
Vuoria jatkavat Stora Enson palkkiokomitean jäseninä.

Stora Enson hallitus nimitti talousjohtaja Markus Rauramon toimitusjohtajan
sijaiseksi Suomen osakeyhtiölain mukaisesti. Varatoimitusjohtajan toimi lakkaa
tänään kun Stora Enson varatoimitusjohtaja Hannu Ryöppönen jää eläkkeelle.

Lisätietoja:
Ulla Paajanen-Sainio, johtaja, sijoittajasuhteet ja talousviestintä, puh. 02046
21242

www.storaenso.com
www.storaenso.com/investors


Stora Enso on maailmanlaajuisesti toimiva metsäteollisuusyhtiö, jonka
päätuotteet ovat sanomalehti- ja kirjapaperi, aikakauslehti- ja hienopaperi,
kuluttajapakkauskartonki, teollisuuspakkaukset sekä puutuotteet. Konsernin
palveluksessa on 32 000 henkilöä ja sillä on noin 85 tehdasta ja
tuotantolaitosta. Toimintaa on yli 35 maassa. Stora Enson osakkeet noteerataan
Helsingin ja Tukholman arvopaperipörsseissä. Stora Enso vuotuinen
tuotantokapasiteetti on 12,7 miljoonaa tonnia paperia ja kartonkia, 1,5
miljardia neliömetriä aaltopahvia ja 6,9 miljoonaa kuutiometriä puutuotteita,
josta 3,2 miljoonaa kuutiometriä on jatkojalosteita. Konsernin liikevaihto
vuonna 2008 oli 11,0 miljardia euroa.


STORA ENSO OYJ


Jari Suvanto Ulla Paajanen-Sainio