Stora Enso Metsä parantaa palvelujaan metsänomistajille 

LEHDISTÖTIEDOTE 3.6.2009 KLO 10

Stora Enso Metsä tarjoaa metsänomistajille vaivatonta metsäasioiden hoitamista. Tänä vuonna on palveluihin lisätty metsävarallisuuden hoidon neuvonta sekä metsäenergian hankinnan kytkeminen osaksi puun ostotoimintaa. Lisäksi eMetsä-verkkopalveluun on avattu sähköisen asioinnin kanava.

Metsänomistaja saa tulevaisuudessa yhä parempaa palvelua metsävarallisuutensa hoitoon Stora Ensolta. Metsänomistajia palvelee metsävarallisuuden hoitoon liittyvissä kysymyksissä koulutettu asiantuntijaverkosto, johon kuuluu noin 50 metsäalan ammattilaista. Metsävarallisuuspalveluiden avulla metsänomistaminen tehdään metsänomistajille yhä helpommaksi ja kannattavammaksi.

Metsävarallisuuden hoitoon liittyviä palveluita ovat metsätilan sukupolvenvaihdokset, metsäverotus, metsäkiinteistöarvioinnit ja valtion tuet metsätalouteen. Tämän lisäksi neuvotaan metsänhoitoon ja luonnonhoitoon liittyvissä kysymyksissä.

Suomen johtava metsänomistajien verkkopalvelu eMetsä on liitetty pankkien käyttämään TUPAS-tunnistautumispalveluun. Uudistus mahdollistaa puukauppaan liittyvän maksuliikenteen hyväksymiset sähköisesti verkkopalvelun kautta ja uusia maksuliikenneosioita otetaan käyttöön tämän vuoden aikana.

Määräaikainen verohelpotus tukee puukauppaa
Metsänomistajan kannattaa hyödyntää voimassa olevat verohuojennukset. Vuoden loppuun mennessä tehdyille puukaupoille tuleva 50 prosentin verovapaus merkitsee kuitupuulle 2-3 euron ja tukille 5-8 euron lisäystä nettotuloon kuutiometriä kohden.

Stora Enso Metsä ostaa puuta koko maassa ja nyt on olemassa edellytykset hyville puukaupoille. Ostotarpeessa on alueellisia eroja, mutta pääpaino on tukkivaltaisissa kesäkorjuukohteissa.

Energiapuussa mahdollisuuksia metsänomistajille
Stora Enso ostaa energiapuuta puukaupan yhteydessä koko maassa. Nuoren metsän hoitokohteiden myyminen metsäenergiaksi antaa metsänomistajalle lisätuloa. Ilman energiapuumahdollisuutta ylitiheän nuoren metsän raivaaminen kasvukuntoon on merkinnyt metsänomistajalle pelkästään kustannuksia. Otollisimpia kohteita ovat rehevät mänty- tai sekapuuvaltaiset metsiköt, joiden hoitoon saa valtion tukea. Päätehakkuilta Stora Enso hankkii hakkuutähteitä ja kantoja energiakäyttöön.

Lisätietoja:
Jorma Länsitalo, metsäpäällikkö, Stora Enso Metsä, puh. 040 559 9894
Mikko Utunen, markkinointijohtaja, Stora Enso Metsä, puh. 040 7333722
Jarmo Tuovinen, metsäneuvontapäällikkö, Stora Enso Metsä, puh. 0400 378197