Stora Ensossa uskotaan puukaupan vilkastumiseen 

Korjuuseisokeista johtuneen hiljaisen kevään ja kesän jälkeen puu on lähtenyt metsistä taas liikkeelle. Stora Ensossa uskotaan puukaupan vilkastuvan lomien jälkeen. Tuotannon rajoituksista huolimatta Stora Ensolla on tarve ostaa loppukesän ja syksyn korjuuseen tukkivaltaisia päätehakkuuleimikoita, jotta sahojen toiminta voidaan turvata. Tarvetta on myös kuusi- ja koivuvaltaisista kesäharvennuskohteista sekä metsäenergiasta. Puuntarpeessa on kuitenkin aluekohtaisia eroja.

 

Puukaupan vilkastumista tukee myös se, että monet metsänomistajat ovat kiinnostuneita hyödyntämään puun myyntitulon 50 prosentin veroedun vielä loppuvuonna. Metsäveroetu on voimassa, jos puukauppa on tehty vuoden 2009 loppuun mennessä ja tilitetty vuoden 2010 loppuun mennessä.

 

Rannikon saarissa on hakkuupotentiaalia

Koska puunkuljetus saarista on hankalaa, ovat Suomen rannikolla sijaitsevien saarien metsät kasvaneet rauhassa ja jääneet metsätaloudellisesti usein heikosti hyödynnetyiksi. Saaristoleimikot soveltuvat erinomaisesti kesäkorjuuseen. Lisäksi saarissa olevissa leimikoissa voidaan hyödyntää mahdollisuutta kuljettaa puuta suoraan proomulla vesistöjen äärellä oleville tehtaille.

 

Saaristossa toimiessaan Stora Enso kiinnittää erityistä huomiota maisema- ja virkistysarvoihin sekä ympäristön- ja vesiensuojeluun. Myös rannikon muinaismuistokohteet otetaan huomioon kaikessa maankäytössä. Huolellinen suunnittelu ja vastuullinen toiminta takaavat sen, että puunkorjuu tapahtuu lakien, metsäsertifioinnin, kaavamääräysten ja hyvän metsänhoidon suositusten mukaisesti.

 

Stora Enso Metsä on aloittanut puunkorjuun Turun saaristossa. Hakkuita tehdään talousmetsissä annettuja rajoituksia noudattaen. Kun hakkuut yhdessä saaressa aloitetaan, ne pyritään mahdollisuuksien mukaan tekemään koko saaren osalta loppuun kerralla.

 

 

Lisätietoja:

Pekka T. Rajala, Aluejohtaja, Stora Enso Metsä, Etelä-Suomen hankinta-alue, puh. (040) 534 4611
Olli Vänskä, Operaatiopäällikkö, Stora Enso Metsä, Etelä-Suomen hankinta-alue, puh. (040) 593 5472
Jaakko Kittamaa, Hankintaesimies, Stora Enso Metsä, Kaarinan toimisto, puh. (040) 758 6897
Matias Ulenius, Anskafnigsförman, Stora Enso Metsä, St.Karins, tel. (0400) 973 531