Yhteisöinvestoinnit: ajan antaminen rahaakin tärkeämpää

Julkaistu
Tehtaiden ja metsätoimintojen lähiyhteisöt ovat Stora Enson tärkeimpiä sidosryhmiä, ja haluamme siksi investoida niihin. Uskomme, että ajan antaminen on hyödyllisempää kuin rahan.

Vapaaehtoistyötä ympäristön hyväksi

Useat Stora Enson tehtaat ja tiimit järjestivät ympäristöaiheisia vapaaehtoistyötapahtumia kevään ja kesän 2019 aikana. Heinolan tehtaan vapaaehtoistempauksessa työntekijät keräsivät roskia tehtaan ja keskustan välisestä maastosta. Samalla edistettiin tietoisuuttaa kierrätyksestä, kerrottiin jätteiden asianmukaisesta käsittelystä ja nostettiin esiin muoveihin liittyviä ongelmia. Lisäksi tempaus tarjosi Heinolan tehtaan työntekijöille tilaisuuden kanssakäymiseen paikallisten asukkaiden kanssa.

Jätteitä kerättiin Heinolassa huhtikuussa. Nyt tehtaalla suunnitellaan jo uusia vastaavanlaisia vapaaehtoistempauksia. ”Oli hienoa olla yhdessä työntekijöiden kanssa hyvällä asialla ja tehdä tekoja ympäristön hyväksi. Meille on tärkeää toimia aktiivisesti lähiyhteisöissämme”, sanoo Stora Enson Heinolan flutingtehtaan johtaja Katja Metsäranta.

”Seuraava yhteisötapahtuma on suunnitteilla syyskuulle paikallisen ympäristöviikon yhteyteen. Olisi mukavaa, jos alueen muutkin yritykset ja paikalliset asukkaat lähtisivät mukaan tekemään ympäristötekoja. Haluamme näyttää, että kaikki voivat tehdä osansa ympäristöhaittojen vähentämiseksi erityisesti muovijätteen suhteen.”

Hylten tehdas tutustuttaa turvapaikanhakijoita ruotsalaiseen työelämään

Stora Enson paperitehdas Hyltessä Etelä-Ruotsissa on vuodesta 2015 kutsunut alueelle sijoitettuja turvapaikanhakijoita tutustumaan tehtaaseen edistääkseen heidän kotoutumistaan ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Turvapaikanhakijoilla on niukasti mahdollisuuksia tavata paikallisia, ja siksi Hylten tehtaalla päätettiin tarjota osalle heistä mahdollisuus tutustua ruotsalaiseen työelämään.

”Tutustujia on ollut muutamia vuodessa”, kertoo Hylten tehtaan henkilöstöpäällikkö Kristoffer Bergström. ”Tulijoita kyllä riittäisi, ja mielellämme kutsuisimme heitä mukaan enemmän, mutta työntekijöiden aikatauluihin on vaikeaa tehdä tilaa.”

Kolmiviikkoiseen ohjelmaan osallistuvat pääsevät seuraamaan yhden tehdastyöntekijän työpäiviä ja oppimaan samalla kieltä ja tapakulttuuria. Syyrialainen insinööri Esmail Hashem osallistui ohjelmaan vuoden 2018 lopulla.

”Opin lisää ruotsia ja sain myös lisäoppia ja -tietoa esimerkiksi vedenkäsittelystä, mikä täydentää hyvin Syyriassa hankkimaani kokemusta”, Hashem kertoo. ”Nautin yhteistyöstä kaikkien kanssa. Kokemus oli hieno.”

Ohjelman ansiosta uutta ovat turvapaikanhakijoiden lisäksi oppineet myös Stora Enson työntekijät. Kulttuurivaihto on tuonut työntekijöille uudenlaista perspektiiviä päivittäiseen työhön.

Tulevaisuuden puita istuttamassa

Stora Enson työntekijät järjestivät Joutsenossa puidenistutustapahtuman yhdessä lasten ja nuorten Plant-for-the-Planet-liikkeen sekä läheisen Ravattilan koulun 10–12-vuotiaiden oppilaiden kanssa. Päivän aikana istutettiin noin 450 taimea.

”Stora Ensolle on tärkeää olla mukana paikallisyhteisöjen hankkeissa. Haluamme tehdä ilmastotekoja ja ottaa mukaan muitakin – etenkin nuoria. Tarjoamme yhdessä Plant-for-the-Planet-säätiön kanssa koululaisille mahdollisuuden nähdä, miten he voivat itse vaikuttaa tulevaisuuteensa. Jokainen puu sitoo hiilidioksidia ja torjuu osaltaan ilmastonmuutosta”, sanoo Stora Enson Wood Products -divisioonan kestävästä kehityksestä vastaava johtaja Anna-Liisa Myllynen.

Taimien istuttaminen, maaston siivoaminen ja lahjoitusten tekeminen paikallisille kouluille ovat esimerkkejä vapaaehtoistyöstä, jota yhteisöissä teemme. Eri puolilla maailmaa työntekijät johtajista insinööreihin ottavat yhdessä osaa paikalliseen vapaaehtoistoimintaan. Yhteisöinvestointimme edistävät lähiyhteisöjen elinvoimaisuutta, lisäävät ilmastotietoisuutta ja auttavat vastaamaan ilmastonmuutoksen kaltaisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin.