Yhteisöt

Kunnioitamme paikallisväestöjen ja yhteisöjen kulttuuria ja arvoja kaikkialla, missä toimimme. Pyrimme aina edistämään yhteiskunnallista ja taloudellista kehitystä. 

Tulokset

Stora Enso on vuosien ajan työskennellyt paikallisyhteisöjen kanssa, ja vuonna 2017 otimme käyttöön koko konsernia koskevat yhteisöinvestointiperiaatteet.

Vuonna 2018 Stora Ensossa toteutettiin 453 vapaaehtoista yhteisöinvestointiprojektia. Lukuun sisältyvät myös yhteisyrityksemme Veracel Brasiliassa ja Montes del Plata Uruguayssa. Valtaosa vuoden 2018 yhteisöinvestoinneista tehtiin taloudellisen kehityksen, koulutuksen ja terveellisten elämäntapojen edistämiseen. Nämä ohjelmat koostuivat rahasta (76 % kokonaislahjoituksesta), vapaaehtoistyötunneista (13 %) ja luontoissuorituksista (11 %). Vuonna 2018 LBG:n määritelmän mukaiset vapaaehtoislahjoitukset olivat 2,7 miljoonaa euroa sisältäen 50 prosentin osuuden Brasilian ja Uruguayn yhteisyrityksistämme. 

Työskentelytavat

Stora Enso on monilla toiminta-alueillaan tärkeä työllistäjä, veronmaksaja ja paikallisten yrittäjien kumppani, mikä hyödyttää paikallista taloutta. Lakisääteisen paikallisyhteisöjen tukemisen lisäksi teemme ennaltaehkäisevää työtä, jonka tavoitteena on torjua ja lievittää yhteisöille mahdollisesti koituvia sosiaalisia ja ympäristöhaittoja. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi:

  • Kaikkien uusien mahdollisesti paikallisyhteisöihin haitallisesti vaikuttavien projektien sosiaalisten ja ympäristövaikutusten arvioinnit (ESIA).
  • Asianmukaisen huolellisuuden (due diligence) arvioinnit osana Stora Enson hankinta- ja sijoitusprosesseja sisältäen ympäristöön, yhteiskuntaan ja liiketoimintakäytöntöihin liittyvät asiat.
  • Tuotantoyksiköiden ympäristöhallintajärjestelmät, kuten ISO 14001.
  • Stora Enson omien sekä alihankkijoiden metsänhoitotoimintojen vastuullisuuden sertifiointi.
  • Uudelleenjärjestelyprosessien suunnittelu yhdessä paikallisten viranomaisten kanssa.

Stora Enson toimintojen lähellä sijaitsevien yhteisöjen elinvoimaisuuden edistäminen on meille ensiarvoisen tärkeää. Tällaista toimintaa ovat investoinnit yhteisöjen osaamisen ja taitojen lisäämiseen, paikallisluonnon suojelemiseen, peltometsäviljelyohjelmin sekä sosioekonomisiin kehitysprojekteihin.

Periaatteet

Yhteisyrityksillämme on omat viralliset toimintatapansa ja -ohjeena yhteisöinvestointityöhön.

Mahdollisuudet ja haasteet

Jotta Stora Enson tuotanto, raaka-ainehankinta ja työvoiman saatavuus pysyvät kestävällä ja kilpailukykyisellä tasolla, meidän on huolehdittava paikallisyhteisöjen taloudellisesta, sosiaalisest ja ympäristöllisestä hyvinvoinnista.

Stora Enson tehtailla tarvitaan runsaasti energiaa ja raaka-aineita, ja ne tuottavat päästöjä, joilla voi olla vaikutuksia lähialueen yhteisöihin. Kiinassa, Brasiliassa ja Uruguayssa puuviljelmämme vaikuttavat paikalliseen maankäyttöön, elinkeinoihin ja ekosysteemeihin. Meidän on hallittava toimintamme sosiaalisia ja ympäristövaikutuksia vastuullisesti. Näin pystymme hyödyntämään niiden myönteiset vaikutukset, ylläpitämään hyviä yhteistyösuhteita paikallisyhteisöjen kanssa ja huolehtimaan, että toiminnallamme on yhteisöjen pitkäaikainen hyväksyntä.

 

Ihmisoikeudet

Olemme sitoutuneet kunnioittamaan ihmisoikeuksia kaikessa toiminnassamme. Sitoumuksemme kattaa työntekijämme, toimittajamme, urakoitsijamme sekä toimintojemme läheisyydessä elävien paikallisyhteisöjen jäsenet.