Idea opinnäytetyöhön työpaikalta

Kunnossapitoasentaja Niko Nevalainen vietti kesän 2019 Uimaharjun tehtaalla. Kesätyöt ovat täydentäneet opintoja käytännön tekemisellä.

– Kun viettää päivät koneiden parissa, oppii ne tuntemaan paremmin ja samalla oma tietämys kokonaisuudesta kasvaa.

Karelia-ammattikorkeakoulun konetekniikan opiskelija on keskittynyt opinnoissaan suunnitteluun, johon kiinnostus syttyi vähitellen.

– Suunnittelu on mukavan rauhallista hommaa, jossa pääsee kunnolla miettimään, tutkimaan ja keräämään tietoa.

Tulevaisuudessa Niko näkee itsensä juuri suunnittelutehtävissä ja mahdollisesti esimiehenä. Haaveissa on myös työskentely ulkomailla.

Kipinä korkeakouluopintoihin Nikolle syttyi ammattikoulussa, jonka aikana hän oli myös kaksi kuukautta Eforalla harjoittelussa paja-apulaisena. Hyvä ja opettavainen kokemus innosti hänet hakemaan kesätöihin samalle tehtaalle, mutta vaativampiin tehtäviin.

Niko toivoo, että kesän aikana työlistalle tulisi isompia urakoita, joissa hän pääsisi olemaan mukana. Lisäksi syyskuun loppuun mennessä on tarkoitus kalastaa työpaikalta aihe opinnäytetyöhön.

– Hyviä ideoita on syntynyt jo paljon ja työkaverit ovat myös heitelleet ilmoille omia ehdotuksiaan. Parasta onkin se, kun voimme pallotella niitä yhdessä porukalla. Haluan löytää aiheen, josta olisi aidosti hyötyä myös yritykselle.

Uuden oppimisen ja käytännön tekemisen lisäksi Nikosta työssä parasta on porukka, jonka kanssa on rento meininki ja hyvä huumori.