Asentajasta työnjohtoon

Toista kesää Eforalla työskentelevä Joona Gren vaihtoi tänä kesänä koneen rassauksen tietokoneella näpyttelyyn, sillä viimekesäisten kunnossapitoasentajan töiden jälkeen Joona saa nyt kokemusta kunnossapitoinsinöörinä.

– Viime vuonna opin kädet rasvassa koneiden käytäntöä, nyt saan kokemusta Eforasta ja konetekniikasta eri perspektiivistä, konetekniikan insinööriksi opiskeleva Joona sanoo.

Hänestä on hienoa, kuinka vasta kahden vuoden insinööriopintojen jälkeen Eforalla luotetaan mieheen niin paljon, että kesätöiksi tarjottiin näinkin vastuullista työtä.

– Taisin tehdä viime vuonna hommani hyvin, Joona miettii.

Nyt Joonan päivät kuluvat Imatran päällystystehtailla PE 6/2 -alueella, jonka päivittäinen toiminta, töiden aikataulutuksineen, ennakkohuoltosuunnitelmineen ja raportointeineen on Joonan ja muun tiimin työtä.

– Jo viime vuonna näin, kuinka tärkeä jokaisen rooli on. Yhteistyöllinen luonne korostuu tänä kesänä vieläkin selvemmin. Kaikkien palapelin osasten pitää kolahtaa yhteen, jotta homma pyörii sujuvasti, Joona selittää.

Joona aloitti kesätyönsä toukokuun alussa ja nyt 1,5 kuukauden työsaran jälkeen hän pyörittää jo tottuneesti SAPpia ja on oppinut palaverikäytännöistä sekä johtoportaan työskentelystä.

– Työ tukee konetekniikan opintoja, sillä saan Eforalla laajan kuvan siitä, mitä kunnossapitoinsinöörin työhön oikeasti kuuluu.

Joonan tiimin muut jäsenet suuntaavat pian laiturinnokkiin, joten Joona pääsee kokeilemaan siipiään oikeasti kunnossapitoinsinöörin sijaisena ja pääsee ottamaan vahvempaa roolia työssään.

– Otan vastuun mielelläni vastaan. Tykkään tehdä töitä ja pidän näistä hommista!

Onneksi kesällä jää aikaa myös auringosta ja luonnosta nauttimiseen. Vapaa-aikansa Joona veneilee Saimaalla opiskelukavereidensa kanssa. Hänellä on retkivene, jossa mahtuu yöpymään ja viettämään leppoista vesielämää.

– Veneeni on semmoinen rauhallinen putputtelija – nuorella miehellä pappavene, Joona virnistää.