Taitoja, joita ei koulussa opi

Imatran tehtaalla kunnossapidon toimihenkilönä kesän 2019 työskennellyt Janne Lensu oli jo toista kesää Eforalla. Ensimmäisen kesän kunnossapitoasentajan hommien jälkeen hänelle jäi heti tunne, että haluaa samaan paikkaan töihin myös seuraavana vuonna.

Saimaan ammattikorkeakoulussa konetekniikkaa opiskelevasta Jannesta työssä parasta on päästä kokemaan koulussa opetetut asiat käytännössä.

– Koulunpenkiltä ei koskaan saisi kunnon käsitystä siitä, mitä kunnossapito oikeasti on. Kesätyön kautta pääsee myös näkemään, millaista työnteko valmistumisen jälkeen voisi olla.

Erityisen hyödylliseksi Janne on kokenut sen, että hän on päässyt opettelemaan ja käyttämään työssään SAP-ohjelmistojärjestelmää.

– SAPin käyttö ei ole sisältynyt opintoihin ja koen, että sen hallitseminen on taito, josta on paljon hyötyä tulevina kesinä ja ylipäätään työelämässä.

– Kesätyössä oppii myös tiimityöskentelytaitoja, kun porukassa kaikki päätetään ja sovitaan yhdessä.

Jannen on tarkoitus keskittyä opinnoissaan sekä suunnitteluun että tuotantoon. Alkavan kolmannen opiskeluvuoden myötä myös opinnäytetyö on vähitellen ajankohtainen.

– En ole vielä päättänyt opinnäytetyön aihetta, mutta työpaikalla syntyy jatkuvasti ideoita, joita voi myöhemmin kehittää eteenpäin.

Vapaa-ajallaan kuntosalilla ja Suzuki Banditin selässä rentoutuvan Jannen odotukset kesätyöstä ovat täyttyneet: tehtävät ovat mielenkiintoisia ja työssä on saanut riittävästi vastuuta. Hän suosittelee Eforaa kesätyöpaikkana kaikille opiskelijoille, jotka haluavat päästä oppimaan uutta ja kokemaan vaihtelevia työpäiviä kiinnostavien tehtävien parissa.