Stora Enso valittu Suomen startup-ystävällisimmäksi yritykseksi

STORA ENSO OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 25.9.2018 klo 9.00 Uusiutuvien materiaalien yhtiö Stora Enso palkitaan tänään startup-ystävällisimpänä yrityksenä vuonna 2018 Suomessa. Palkinnon luovuttaa Tribe Tampere AlihankintaHEAT-messujen yhteydessä Tampereella. Stora Ensolla on kaksi startup-ohjelmaa, joiden puitteissa on saatu hyviä tuloksia liiketoiminnan kehittämisessä.

”Olemme erittäin iloisia, että systemaattinen ja aktiivinen työmme startup-yritysten kanssa huomioidaan. Haemme startup-ohjelmiemme avulla todellisia ratkaisuja liiketoimintaamme edistämiseen sekä kehitämme samalla omien työntekijöidemme yrittäjämäistä ajattelutapaa ja työskentelyä”, sanoo Samuli Savo, Stora Enson digitalisaatiosta vastaava johtaja.

Stora Enson Accelerator-ohjelman puitteissa tehdään yhteistyötä Aalto University Developing Entrepreneurshipin (Aalto ENT), yrityskiihdyttämö Verticalin ja ohjelmaan hakevien startup-yritysten kanssa uusiutuvien tuotteiden kehittämiseksi ja innovoimiseksi. Ohjelma yhdistää kumppanuuden startup-yritysten kanssa storaensolaisten liikkeenjohdon koulutukseen. Vuonna 2017 järjestettyyn ohjelmaan osallistuneista yrityksistä Stora Enso on allekirjoittanut yhteistyösopimukset tuotekehityksestä suomalaisten startupien Sulapacin ja TRÄ Groupin kanssa. Tammikuussa 2019 alkaa Stora Enson toisen Acceletor-ohjelman toinen kierros. Kiertotalousongelmia ratkaisevan ohjelman hakuaika startup-yhtiöille päättyy 5. lokakuuta 2018.

Stora Enso on mukana myös Combient Foundry Venture Client -ohjelmassa, jossa haetaan uusia malleja hyödyntää liiketoiminnassa nousevia teknologioita kuten tekoälyä, virtuaali- ja lisättyä todellisuutta, big dataa, esineiden internetiä, robotiikkaa ja sensoriteknologiaa. Combient-ohjelmaan osallistuneista yrityksistä Stora Enso on tehnyt projektisopimuksen metsien digitaalista inventointia kehittäneen 20tree.ai -startup-yrityksen kanssa. Parhaillaan Stora Enso etsii digitaalisia ratkaisuja edistämään terveellistä, turvallista ja edullista asumista. Käynnissä olevan haasteen hakuaika päättyy 7. lokakuuta 2018. Seuraava startup-haaste avautuu alkuvuoden 2019 aikana.

Suomen startup-ystävällisimmän yrityksen palkinnon jakaa Tribe Tampere, joka on Tampereella sijaitseva avoin yrittäjyys- ja startupyhteisö. Palkinnon avulla tunnistetaan poikkeuksellisia toimenpiteitä, joita erityisesti suuret teollisuusyritykset tekevät startup-yhteistyön edistämiseksi ja parantaakseen innovaatio- ja kilpailukykyään. Suomen startup-ystävällisin yritys palkittiin nyt ensimmäistä kertaa.


Lisätietoja:
Satu Härkönen, viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet, puh. 040 832 7458

Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Uskomme, että kaikki, mikä tänään valmistetaan uusiutumattomista materiaaleista, voidaan huomenna valmistaa puusta. Konsernin palveluksessa on noin 26 000 henkilöä yli 30 maassa. Vuonna 2017 liikevaihtomme oli 10 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (STEAV, STERV) ja Nasdaq Stockholm AB:ssa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADR-todistuksilla (SEOAY) käydään kauppaa Yhdysvalloissa. storaenso.com

STORA ENSO OYJ

Contacts

Lisätietoja:
Satu Härkönen
viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet
puh. 040 832 7458

Quick links