Kuitupohjaiset kalalaatikot - asiakkaiden ja ilmaston hyväksi

Vuonna 1880 perustetun kalatukku Bröderna Hanssonsin elanto tulee merestä. Yritys on toimittanut kalaa ja äyriäisiä ruotsalaisten ruokapöytiin jo lähes puolentoista vuosisadan ajan. Jotta tulevatkin sukupolvet saisivat nauttia meren antimista, Bröderna Hanssons ei keskity vain kalaan vaan ottaa toiminnassaan huomioon myös vastuullisuuden. Yksi tapa pitää parempaa huolta merestä on styroksisten kalalaatikoiden korvaaminen aaltopahvisilla.

Bröderna Hanssons on kala-alan johtava toimija Ruotsissa. Yritykselle on kunnia-asia tuottaa, jalostaa ja myydä tuoretta kalaa ja äyriäistuotteita asiakkailleen. Suurin osa myynnistä menee päivittäistavarakaupan toimijoille, kuten Icalle, Coopille ja Axfoodille. Lisäksi asiakkaina on ravintoloita, suurtalouskeittiöitä ja kouluja. Myös ilmastoasiat ovat lähellä Bröderna Hanssons sydäntä. Siksi yritys pyrkii jatkuvasti löytämään ympäristöystävällisempiä tuotanto- ja jakelutapoja.

– Haluamme kantaa vastuumme, jotta kala- ja äyriäistuotantomme ylläpitää ekosysteemiä ja tulevatkin sukupolvet pääsevät nauttimaan meren antimista. Asiakkaat ja kumppanit ovat tervetulleita tekemään yhteistyötä kanssamme tällä saralla, sanoo Bröderna Hanssonsin markkinointipäällikkö Daniel Thunberg.

Mitä yritys sitten tekee?

Tuotteiden kuormaus tehdään tarkasti, jotta kuljetuksissa käytetäisiin mahdollisimman pientä määrää autoja. Lisäksi kuljetusmatkoja pyritään lyhentämään. Yritys on myös kiinnittänyt huomiota tuotteiden mahdollisimman vastuulliseen pakkaamiseen ja vähentää styroksin ja muovin käyttöä aktiivisesti. Korvaamalla perinteiset styroksiset kalalaatikot pääasiassa uusiutuvista raaka-aineista valmistetuilla kuitupohjaisilla EcoFishBox-kalalaatikoilla, Bröderna Hanssons on saanut kalojen pakkaamiseen ilmastoystävällisemmän vaihtoehdon. Muutoksesta on koitunut muitakin hyötyjä.

Asiakkaiden vaatimukset tekivät EcoFishBoxin valinnasta helppoa

Päivittäistavarakaupan toimijat pyrkivät jatkuvasti vähentämään muovin käyttöä kaikissa arvoketjun vaiheissa. Yksi monen Bröderna Hanssonsin asiakkaan kipupisteistä on jätteenkäsittely, eivätkä he siksi enää ota vastaan styroksilaatikoita.

– Meidän oli löydettävä toinen ratkaisu, jolla olisi samat ominaisuudet kuin styroksilla. Tarvitsimme laatikon, joka kestää kosteutta ja pitää tuotteet kylminä, mutta jonka materiaali on asiakkaillemme helppoa käsitellä ja kierrättää. EcoFishBox täytti kaikki nämä vaatimukset, joten se oli helppo valinta, Daniel Thunberg toteaa.

Daniel Thunberg, Head of Marketing at Broderna Hanssons

Daniel Thunberg, markkinointipäällikkö, Bröderna Hanssons

Koska EcoFishBox-kalalaatikot toimitetaan litteinä, Bröderna Hanssons pystyy nyt ottamaan vastaan useampia laatikkolavoja.

– Ennen meille toimitettiin suuria eriä styroksilaatikoita, joille piti tehdä tilaa varastoon. Laatikoiden kantamiseen tarvittiin vähintään puolet työntekijöistä, joskus jopa kaikki. Nyt laatikot toimitetaan suoraan paikoilleen pakkausasemille, ja työntekijämme voivat keskittyä varsinaisiin työtehtäviinsä, Daniel sanoo ja jatkaa:

– Asiakkaat ovat tyytyväisiä, sillä kalojen käsittely ja säilyttäminen sekä laatikoiden kierrättäminen ovat helpottuneet, ja laatikot myös kestävät paremmin kuin styroksiset.
Jos styroksilaatikko pakataan kovin painavaksi, se voi rikkoutua, kun taas aaltopahvi kestää painoa hyvin.

– Me olemme muutokseen tyytyväisiä, ja olen varma, että tämä ratkaisu sopisi kaikille alan yrityksille, Daniel toteaa lopuksi.

Myös laadukkaasti painatettu pakkaus tukee Bröderna Hanssonsin brändiä ja on tehnyt vaikutuksen asiakkaisiin tuotteiden toimitusten yhteydessä.

Climate-friendly fish boxes

Lue lisää

EcoFishBox