Ensoon jäi myös yhtiön tärkeä klooritehdas valkaistujen paperilaatujen valmistuksessa. Klooriteollisuus lakkasi yhtiössä kokonaan. Tytäryhtiö Kuitu Oy:n silla- ja säteritehdas jäi sekin rajan toiselle puolen, kuten rakennusvaiheessa olleet voimalaitokset Rouhialassa ja Enso-Vallinkoskella.
Talvisodan jälkeen pääkonttori oli siirretty silloin Ruokolahden kunnassa sijainneeseen Kaukopäähän, joskin käytännössä toimintaa johdettiin Helsingistä. Vaikka menetettyä klooritehdasta ei perustettu uudelleen, valkaistuista tuotteista ei haluttu luopua. Yritys päätyi osakkaaksi Finnish Chemicals -yritykseen, mikä ratkaisi omavaraisuuden tarpeen. Jatkosodan aikana yhtiö osti The Insulite Companyn of Finlandin koko osakekannan ja ryhtyi insuliitin eli kuitulevyteollisuuden harjoittajaksi. Rakennuslevyn raaka-aineena käytettiin haapaa.
Yhtiön maaomaisuudestakin menetettiin kolmasosa, mikä tarkoitti noin 93 000 hehtaaria menetettyä metsää. Lisäksi sodanjälkeisen lainsäädännön perusteella Enso-Gutzeitin luovutti 68 000 hehtaaria maata asutustarkoituksiin yksityisille. Tehtailla oli niin ikään pulaa ammattitaitoisista työntekijöistä, kuten muillakin teollisuuden aloilla. Enso-Gutzeitin toiminta perustui edelleen vientiin ja päämarkkinat olivat Euroopassa. Sodan jälkeen puualan vienti elpyi muun jälleenrakentamisen tahdissa.
Mainos 1940-luvulta. Kuva: ELKA, Erva-Latvalan arkisto
Sotien jälkeen metsä työllisti erityisesti maaseudun väkeä. Omanlaisensa metsurikulttuuri vakiintui, kun itäsuomalaiset miehet lähtivät savotoille hyvinkin nuorina, heti kansakoulun jälkeen. Savottatöistä muodostui teini-iän aikaisia elämänkouluja, vaikka metsäalalle ei olisi jäätykään, vaan hakeuduttu aikuistuttua kaupunkiammatteihin. Talvet kuluivat paikoin ahtaissakin metsäkämpissä, joissa ainoina viihdykkeinä iltaisin oli kenties sauna ja vähitellen yleistyvä radio. Toisinaan illat kuluivat öljylampun valossa moottorisahoja huoltaen. 50-luvun alussa syntyneet miehet olivat viimeisiä aidon metsurikulttuurin aikakauden kokijoita, kunnes uusi tekniikka helpotti ja muutti työnkuvaa.
Keittiökalusteista massiivipuuelementteihin
Sotia seurannut jälleenrakennustyö näkyi selvästi valtion omistaman Enso-Gutzeitin tuotevalikoimassa. Tuotannossa keskityttiin erilaisiin rakennusmateriaaleihin, kuten insuliittiin, vaneriin ja kuitulevyihin. Markkinat puolestaan ohjasivat valmistamaan kuluttajatuotteita, kuten huonekaluja, ovia ja ikkunoita. Sahateollisuus ja vanerinvalmistus palvelivat sodanjälkeisen Suomen jälleenrakentamista, jossa yksinkertaiset perustuotteet palvelivat jaloilleen nousevaa kansakuntaa. Enso-Gutzeit Osakeyhtiö osti Toiminii Joh. Parviaisen talotehtaan ja vaneritehtaan Säynätsalossa vuonna 1946. Siitä alkoi yhtiön varsinainen taloteollisuus. Alkuvuodet tehdas toimitti valmistaloja sotakorvauksena Neuvostoliittoon. Säynätsalon tehtaalla valmistettiin myös kalustesarjoja, esimerkiksi keittiökalusteita. Astiakaappi oli aikansa hitti kotitalouksille ja niitä valmistettiin myös yhtiön Lahden puusepäntehtailla. Maiju Gebhardin suunnittelema Enso-keittiömallisto rationalisoi keittiötyöskentelyn tehokkuutta. Kyseessä oli Suomen ensimmäinen vakiomallinen keittiökalustesarja, joista kuuluisimmaksi jäi vuonna 1948 lanseeratut astiakaapit. Yhtiön viennistä 80 prosenttia koostui erilaisista jalostetuista tuotteista 1940-luvulla. Säynätsalon tehtaat myytiin vuonna 1990.
Keittiömallistoa vuodelta 1973. Kuva: Elka / Erva-Latvalan arkisto
Yhtiön tuotevalikoima oli varsin laaja sotien jälkeen. Mainos vuodelta 1953. Kuva: Elka / Erva-Latvalan arkisto
Enso-keittiömallisto, jossa oli aikansa innovaatio, Maiju Gebhardin suunnittelema astiakaappi. Kuva: ELKA
Nykyään Stora Enson puutuotevalikoima on suunnattu pääasiassa teollisille asiakkaille, jälleenmyyjille sekä rakennusliikkeille. Uudet innovatiiviset massiivipuuratkaisut mahdollistavat puun käytön rakentamisen kohteissa, joissa perinteisesti on käytetty betonia ja terästä. Puu rakennusmateriaalina on erinomainen: se on lujaa, kevyttä painoonsa nähden ja toimii hiilivarastona koko puun elinkaaren ajan. Voisi sanoa, että LVL on puurakentamisen teräs ja CLT puolestaan betoni, mutta ne ovat kevyempiä, nopeampia työstää ja omaavat silti valtavan kuormankantokyvyn. Puusta rakentaminen parantaa myös työmaan työturvallisuutta, kun elementtien työstäminen on pölyttömämpää ja verrattain hiljaista. Tänä päivänä voimme rakentaa massiivipuun avulla korkeampia, vahvempia ja samalla kevyempiä rakennuksia kuin koskaan ennen. Koska massiivipuuelementit ovat uusi, innovatiivinen materiaali suuriin rakennuksiin perinteisten pientalojen lisäksi, Stora Enso on julkaissut rakentamisen konseptit puurakentamisen suunnittelun ja toteutuksen tueksi asuin- ja toimistorakennuksille sekä kouluille ja päiväkodeille.
Ilmastohyötyjen ohella puurakennuksilla on hyvinvointivaikutuksia myös ihmisille, sillä puurakennukset koetaan miellyttäviksi ja ilmanlaadultaan paremmiksi. Tutkimusten mukaan puurakennuksissa on parempi ilmanlaatu, ja puuympäristöt parantavat keskittymistä ja vähentävät stressiä.
Massiivipuutuotteiden lisäksi Stora Enso valmistaa nykyään puusepänteollisuuden tarpeisiin laadukkaita komponentteja muun muassa ikkunoiden, ovien, listojen, kynnysten, käsijohteiden sekä kaidepylväiden valmistamiseen. Lisäksi yhtiöllä on monipuolinen valikoima sahatavaraa, rakennepuutavaraa sekä höylättyä sahatavaraa rakennus-, pakkaus-, puusepäntyö- ja kalustealoille.
Sormijatketusta ikkunakomponentista on poistettu oksat ja liitetty puu taas yhteen syidensuuntaisesti.
Pula-aikana elämä oli kaikilla tasoilla epävarmaa. Sähköenergian käyttöä säännösteltiin ja tehtaiden tuotanto seisahtui ajoittain. Tehtaiden energiansaannin turvaamiseksi yhtiö ryhtyi aiempaa tarmokkaammin havittelemaan osuuksia eri vesivoimayhtiöissä. Suomalaisen metsäteollisuuden suurimmat investointikohteet olivat vuosina 1943–1948 voimantuotannossa. Vuonna 1946 Enso-Gutzeit hankki 1897 perustetun Joh. Parviaisen tehtaat Oy:n koko osakekannan. Vesivoimalaitosten osuuksien hankinta takasi tehtaiden energiansaantia. Lisäksi ryhdyttiin rakentamaan Tainionkosken voimalaitosta nykyisen Imatran kaupungin alueelle. Se oli valmistuttuaan vuonna 1950 Suomen kolmanneksi suurin voimalaitos. Pamilon voimalaitoksen rakentaminen Pohjois-Karjalassa alkoi 1952. Sen tuottama energia yhdistettiin valtakunnan sähköverkkoon 1955. Enso-Gutzeit oli yhtiön suurin omistaja 60,5 prosentin osuudella, kun muita osakkaita olivat Imatran Voima, Outokumpu ja Oy Kaukas Ab. Enso-Gutzeit vaihtoi muiden yhtiöiden kanssa omistuksiaan koskista ja ryhtyi rakentamaan vuonna 1958 Lieksankosken voimalaitosta.
Vuonna 1958 Enso-Gutzeit oli perustamassa Kuurnan Voima Osakeyhtiötä suurimpana osakkaana. Rakentaminen kuitenkin viivästyi useista syistä. Aihe nousi kuitenkin kehitysaluekysymykseksi. Pohjois-Karjalan työllisyys- ja teollisuustoimikuntien myötävaikutuksella valtio päätyi tukemaan hanketta 35 miljoonan markan rakennuslainalla. Voimalaitos valmistui vuonna 1971, ja se oli viimeinen suuri voimalaitoshanke, johon Enso-Gutzeit osallistui. Yhtiö oli hankkinut 1963 osuuden Kymijoen Anjalankoskesta, mutta vasta 1980 perustettiin Anjalankosken Voima Oy yhdessä Oy Tampella Ab:n kanssa. Hankkeen valmistuttua Enso-Gutzeit ei enää kasvattanut omistusosuuksiaan voimalaitoksissa, vaan alkoi päinvastoin irrottautua kyseisestä tuotannosta. Yhtiöllä oli osakkeita myös muissa vesivoimalaitoksissa, näistä esimerkkeinä Oy Mankala Ab, Pohjolan Voima Oy ja Ahvenkoskella Oy Abbofors Ab.
Viimeiset yhtiön täysin omistamat voimalaitokset myytiin 2000-luvun alussa fuusion jälkeen ja kun valtion omistus yhtiöstä jäi pois. Stora Enso omistaa 15,6 prosenttia Pohjolan Voima Oy:stä (PVO), joka on yksityisomistuksessa oleva energia-alan yritysryhmä, joka tuottaa sähköä ja lämpöä osakkeenomistajilleen Suomessa. Kartongin, sellun ja paperin tuotantoprosessit ovat energiaintensiivisiä, minkä vuoksi yksiköille on tärkeää saada luotettavaa ja kestävää energiaa kohtuullisin kustannuksin. Stora Enson energiahuolto hoidetaan pitkäaikaisilla sopimuksilla, suoralla pääsyllä markkinoille energiapörssien kautta, tehokkaalla sähkön ja lämmön yhteistuotannolla sekä omistusosuuksilla sähköntuotantoyhtiöissä, kuten Pohjolan Voima Oyj:ssä ja Teollisuuden Voima Oyj:ssä.
Stora Enso pyrkii niin hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen kuin energiatehokkuutensa parantamiseen saavuttaakseen kunnianhimoisen tavoitteensa puolittaa yhtiön toiminnasta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt vuoteen 2030 mennessä. Teknologian kehityttyä ja digitalisaation avulla yhtiö pystyy mittaamaan ja säätämään tuotannon osa-alueita paremmin kuin koskaan. Se auttaa vähentämään raaka-aineen ja energian kulutusta.
