Stora Enso käynnistää metsätalouden vesiohjelman Suomessa

STORA ENSO METSÄN LEHDISTÖTIEDOTE 27.11.2024 KLO 8.30

Stora Enso käynnistää Suomessa metsätalouden vesiohjelman, jonka tavoitteena on nostaa metsänkäsittelyn yhteydessä tehtävien vesiensuojelutoimenpiteiden tasoa ja parantaa vesien laatua. Tarkoituksena on ottaa käyttöön uusia metsänhoitokäytäntöjä vesiensuojelun ja vesiekosysteemien hoidon tehostamiseksi sekä tarjota metsänomistajille tukea ja palveluja vesiensuojeluun liittyen.

”Kaupallinen metsätalous ja vesistöjen vaaliminen eivät ole toisiaan poissulkevia asioita. Uuden metsätalouden vesiohjelman avulla luomme entistä paremmat edellytykset huolehtia molemmista samanaikaisesti. Haluamme kehittää toimintaamme ja huomioida vesistöt entistä tarkemmin metsätaloustoimenpiteissä. Kartutamme tietoa ja kehitämme osaamistamme, jotta voimme toimia entistä paremmin luonnon hyväksi”, sanoo yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila Stora Enson Suomen puunhankinnasta.

Vesiohjelman valmistelu käynnistettiin keväällä 2024. Ohjelman merkitys korostuu, kun Stora Enso keskittyy edelleen parantamaan puunhankinnan ympäristövastuullisuutta Hukkajoen elokuun tapahtumien jälkeen.

Stora Enson yhteistyökumppanina metsätalouden vesiohjelman jatkosuunnittelussa ja käynnistämisessä toimii Luontoa Oy, joka on johtava liiketoiminnan luontovaikutusten asiantuntija.

”Tuemme ja haastamme rohkeasti Stora Ensoa vesiensuojelun nostamisessa uudelle tasolle. Luontoan toimintaa ohjaa vahva tiedeperusta, ja tätä osaamista ja näkemystä tuomme mukanamme vesiohjelman valmisteluun”, sanoo Luontoan toimitusjohtaja Inka Musta.

Osa Stora Enson monimuotoisuusohjelmaa

Stora Enson metsätalouden vesiohjelman toimenpiteet on tarkoitus käynnistää vaiheittain tammikuusta 2025 alkaen. Toimenpiteistä ja uusista palveluista viestitään tarkemmin myöhemmin. Vesiohjelma on osa Stora Enson laajempaa monimuotoisuusohjelmaa, johon kuuluu myös muita vesiensuojelun yhteistyöhankkeita.

Vesiohjelman lisäksi Stora Ensolla on käynnissä ympäristövastuullisuutta parantava toimenpideohjelma, jonka avulla varmistetaan luontoarvojen huomioiminen puunhankinnassa ja varmistetaan prosessien sujuvuus sekä sääntöjen, määräysten ja Stora Enson arvojen noudattaminen.

Contacts

Yhteyshenkilö medialle:
Markus Haapamäki
viestintäjohtaja
Stora Enso Metsä
puh. 045 235 7124

Attachments and Images

Miten voimme auttaa?

Haluatko tietää lisää Stora Ensosta?