Stora Enso muuntaa Oulun paperitehtaan pakkauskartonkitehtaaksi

STORA ENSO OYJ SIJOITTAJAUUTISET 28.5.2019 klo 9.30

Stora Enso on päättänyt investoida noin 350 miljoonaa euroa Oulun paperitehtaan muuntamiseen pakkauskartonkitehtaaksi. Investointi sisältää paperikone 7 tuotantosuunnan muutoksen korkealaatuista ensikuitupohjaista aaltopahvin pintakartonkia (kraftlaineria) valmistavaksi koneeksi sekä paperikone 6:n ja arkittamon sulkemisen. Tuotanto muunnetulla koneella käynnistyy suunnitelman mukaan vuoden 2020 loppuun mennessä.

”Oulun tehtaan tuotantosuunnan muutos auttaa Stora Ensoa vahvistamaan asemaansa kasvavilla pakkausmarkkinoilla. Se on myös merkittävä askel yhtiön muutosmatkalla. Olemme jo aiemmin toteuttaneet onnistuneesti ison muunnoshankkeen Varkauden tehtaalla, jossa yksi paperikone muutettiin tuottamaan kraftlaineria”, toteaa Stora Enson toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundström.

Kraftlainerin tyypilliset loppukäyttökohteet ovat aaltopahvipakkauksissa, joissa edellytetään erityisen hyvää kestävyyttä, laatua ja puhtautta. Tällaisia ovat esimerkiksi elintarvike-, hedelmä- ja vihannespakkaukset sekä teollisuuspakkaukset. Tuotanto suunnataan kansainvälisille vientimarkkinoille.

”Talouskasvu, vastuullisuus ja elintarviketurvallisuus ovat keskeisiä markkinavetureita pakkausliiketoiminnassa. Tuotantosuunnan muutoksella voimme tarjota asiakkaillemme uuden kraftlainerin, jolla on erityisen hyvät lujuus- ja painettavuusominaisuudet sekä korkea elintarviketurvallisuus”, sanoo Stora Enson Packaging Solutions -divisioonan johtaja Gilles van Nieuwenhuyzen.

Stora Enso investoi vuosina 2019–2022 noin 350 miljoonaa euroa Ouluun tavoitteenaan yhtiön muuttaminen yhä vahvemmin pois supistuvasta markkinasta ja matalan kannattavuuden tuotteista kasvavaan ja paremmin kannattavaan liiketoimintaan. Tämä kasvattaa vuoden 2019 aiemmin ilmoitettua investointiennustetta 540–590 miljoonasta eurosta 610–660 miljoonaan euroon. Päällystetyn hienopaperin markkinat heikkenevät yhä. Tämän vuoksi Stora Enson on kiihdytettävä muutosmatkaansa kasvattamalla investointitasoaan aiemmin arvioidusta. Projektin valmistuttua Oulun tehtaan käyttökatteen arvioidaan paranevan 15–20 prosenttiyksikköä, kun kraftlainerikone on täydessä kapasiteetissaan noin neljä vuotta käynnistymisen jälkeen. Investoinnin odotetaan tällöin saavuttavan Packaging Solutions -divisioonan kannattavuustavoitteen, 20 % operatiivisen sidotun pääoman tuoton (ROOC).

Investointiin kuuluu uusi ensikuitupohjaista (sekä ruskeaa että valkoista) kraftlaineria valmistava maailmanluokan tuotantolinja, jonka vuosituotantokapasiteetti on 450 000 tonnia, sellutehtaan ja kuivauskoneen uudistaminen ruskean sellun valmistukseen sekä investointeja, joilla pienennetään tehtaan ympäristövaikutuksia. Oulun tehtaan hanke käynnistyy perustustöillä kesällä 2019, ja kaikkiaan siinä on mukana noin 200 urakoitsijaa.

Oulun tehdas työllistää tuotantosuunnan muutoksen jälkeen suoraan noin 180 henkilöä. Puun kulutus tehtaassa kasvaa 0,5 miljoonaa kuutiometriä 2,4 miljoonaan kuutiometriin vuodessa. Puu hankitaan pääasiassa yksityisiltä metsänomistajilta Pohjois-Suomesta.

Yhteistoimintaneuvottelut käynnistyivät 25.3.2019, ja niiden tuloksena työt loppuvat 365 henkilöltä. Muutoksen arvioitiin alun perin johtavan enintään 400 työpaikan vähenemiseen. Pääosa irtisanomisista toteutetaan vuoden 2020 loppuun mennessä, jolloin päällystetyn hienopaperin valmistus Oulussa päättyy. Stora Enso tarjoaa tukitoimia työntekijöille, joiden työt Oulun tehtaassa päättyvät tuotantosuunnan muutoksen seurauksena. Korkeintaan 20 prosenttia irtisanomisista on mahdollista toteuttaa eläkejärjestelyillä.

”Pyrimme yhdessä Stora Enson muiden toimipaikkojen, Oulun kaupungin ja muiden sidosryhmien kanssa löytämään korvaavia töitä niille, joille ei ole paikkaa uudessa organisaatiossa. Tarjoamme muun muassa uudelleensijoittumispalveluja sekä uudelleentyöllistymisvalmennusta yksilö- ja ryhmätasolla. Lisäksi Stora Enso tarjoaa taloudellista tukea työntekijöille, jotka haluavat perustaa oman yrityksen”, sanoo Stora Enson Paper-divisioonan johtaja Kati ter Horst.

Stora Enso kirjaa irtisanomisiin, uudelleenjärjestelykuluihin, alaskirjauksiin ja arvonalentumisten peruutuksiin liittyen 31 milj. euron kulun vertailukelpoisuuteen vaikuttavana eränä. Tästä summasta kirjataan 7 milj. euroa vuoden 2019 toisella neljänneksellä ja 24 milj. euroa seuraavien viiden vuosineljänneksen aikana. Uudelleenjärjestelyyn liittyvien kulujen kassavaikutus 19 milj. euroa toteutuu tehtaan paperintuotannon päätyttyä.

Oulun tehtaan nykyinen vuosikapasiteetti on 1 080 000 tonnia päällystettyä hienopaperia, jota käytetään muun muassa korkealaatuisiin mainospainotuotteisiin ja aikakauslehtiin. Paperintuotannon odotetaan jatkuvan vuoden 2020 syyskuun loppuun asti.

Aiemmat Oulun tehdasta koskevat tiedotteet:

         18.3.2019: Stora Enso aloittaa yt-neuvottelut Oulussa paperitehtaan mahdollisesta muuntamisesta pakkauskartonkitehtaaksi ja paperikoneen sulkemisesta 

         28.6.2018: Stora Enso selvittää Oulun tehtaan kehittämismahdollisuuksia 

Lisätietoja:
Satu Härkönen
viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet
puh. 040 832 7458

Sijoittajatiedustelut:
Ulla Paajanen
sijoittajasuhdejohtaja
puh. 040 763 8767

Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Uskomme, että kaikki, mikä tänään valmistetaan uusiutumattomista materiaaleista, voidaan huomenna valmistaa puusta. Konsernin palveluksessa on noin 26 000 henkilöä yli 30 maassa. Vuonna 2018 liikevaihtomme oli 10,5 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (STEAV, STERV) ja Nasdaq Stockholm AB:ssa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADR-todistuksilla (SEOAY) käydään kauppaa Yhdysvalloissa. storaenso.com 

STORA ENSO OYJ 

Contacts

Lisätietoja:
Satu Härkönen
viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet
puh. 040 832 7458

Sijoittajatiedustelut:
Ulla Paajanen
sijoittajasuhdejohtaja
puh. 040 763 8767

Attachments and Images

Oikotiet