Se laajeni Saimaan vesistöön rakentamalla Rutolan ylivientilaitoksen, joka yhdisti kaksi vesistöä ja mahdollisti puunhankinnan Saimaan vesistöiltä sahattavaksi suoraan Kotkaan. Käytännön innovaationa ryhdyttiin organisoimaan yhteisuittoja, jotka laskivat uittamiskustannuksia huomattavasti. Yhteisuitto tarkoitti yhteistyötä toisten sahatoimijoiden kanssa.
Tukit työntyvät jonossa kohti Kotkan sahaa, joka perustettiin vuonna 1872. Kuva ELKA
Mies uittotöissä Savitaipaleella vuonna 1947. Kuva ELKA
Lauttaus vaati toimijoilta omat uittomerkkinsä, joiden avulla tukit olivat tunnistettavissa. Gutzeitin kuusikulmainen tähti otettiin käyttöön 1880-luvun alussa. Aiemmin käytetty suora viiva tai numero yksi oli helposti sekoitettavissa puunrungon halkeamiin. Tästä niin sanotusta Gutzeitin tähdestä tuli koko yrityksen tunnusmerkki. Sen saattoi myöhemmin löytää esimerkiksi yrityksen uittolaivaston aluksista tai rakennusten yläkerran päätyikkunakuviona. Tähdestä tuli Gutzeitille ikään kuin liikemerkki ja vahvisti osaltaan yrityksen identiteettiä.
Tyypillisesti Gutzeitin tähti näkyi yrityksen rakennuksissa ja laivastossa, kuvassa 1891 rakennettu metsäkämppä Puruvedellä. Kuva: ELKA
Yhtiö tunnistettiin nimenomaan tähdestä peräti 1950-luvulle saakka, vaikka Greta Skogster-Lehtinen suunnitteli yhtiölle useita logoja 1920-ja 1930-luvulla. Logoja päivitettiin useaan otteeseen seuraavilla vuosikymmenillä. Tarinan mukaan toimitusjohtaja Kotilainen suivaantui 1940-luvun lopulla siihen, että puunhankinta ei saanut hankituksi tarpeeksi kuusta yhtiön tehtaille, ja sanoi, että yhtiön logoon on vaihdettava puulaji. Näin tapahtui, ja vuoden 1948 logossa kuusi on vaihdettu mäntyyn.
Kun ruotsalainen Stora ja suomalainen Enso yhdistyivät vuonna 1998, uudelle yhtiölle suunniteltiin myös ensimmäinen yhteinen logo. Logossa haluttiin säilyttää sekä ENSOn että STORAn vahvat identiteetit ja tuoda dynaamisuutta tuotannon ja innovaation yhdistämisestä logoon. Maanläheiset värit eli punaisen, oranssin ja harmaan sävyt ilmensivät yhtiön sitoutumista ympäristön huomioimiseen.
Logo vaihdettiin nykyiseen, eukalyptuksen kukkaa esittävään logoon vuonna 2012, kuvaamaan Stora Enson sitoutumista kestävän tulevaisuuden luomiseen planeetallemme kehittämällä uusiutuviin materiaaleihin perustuvia innovatiivisia ratkaisuja. Sen muoto on saanut inspiraationsa eukalyptuspuun kukasta. Eukalyptuspuut ovat yksi tehokkaimmista sellun tuotannon lähteistä. Logo edustaa myös luonnon ja kierrätyksen itsenäistä kiertokulkua, puun sahauksessa käytettävää pyörösahanterää, paperitehtaissa käytettäviä suuria paperirullia ja kirjojen kääntyviä sivuja.
Yhtiön osakemäärä kasvanut 800:sta lähes 800 miljoonaan
Suomen vuoden 1864 osakeyhtiölakia tarkennettiin jo vuonna 1895 ja lainsäädäntö salli ulkomaalaisen omistuksen, kun yrityksen johtokunnan jäsenistä vähintään puolet olivat suomalaisia. Vuosisadan loppua kohden Suomen suurruhtinaskunnassa suhtauduttiin varautuneesti ulkomaalaisten liiketoimintaan. Esimerkiksi maan ostoon oli oltava erillinen Venäjän keisarin lupa. Koska metsävarojen ja maaomaisuuden hankinta oli yhtiölle tärkeää raaka-aineen varmistamiseksi Kotkan sahalle, W. Gutzeit & Co. muutettiin vuoden 1897 alussa suomalaiseksi osakeyhtiöksi nimeltä Aktiebolaget W. Gutzeit & Co. Taustalla olivat sekä suomalaiset, että norjalaiset syyt. Norjassa ei ollut osakeyhtiölakia, mikä vaikutti esimerkiksi rahoituksen järjestämiseen. Yrityksen norjalaiset yhtiömiehet takasivat henkilökohtaisella omaisuudellaan yrityksen lainoja, sillä yritystä ei voitu silloisessa muodossaan asettaa pantiksi. Kun yritys laajeni, tämä rahoitusmuoto muuttui yhä epäkäytännöllisemmäksi. Suomalaisilta pankeilta oli vaikea saada rahoitusta, kun yrityksen oman pääoman puute ja yhtiömiesten yrityksen kokoon nähden suuret takaukset herättivät epäluuloja. Lisäksi yhtiön omistus jakautui 16 osuuteen. Omistajakunta ikääntyi ja tulevat perinnönjaot tulisivat olemaan haasteellisia huomattavien pääomien takia.
Uuteen yritysmuotoon siirtyminen tarkoitti vanhan yrityksen omaisuuden ostoa. Lisäksi osakepääomaa kasvatettiin ja uusia osakkaita tuli mukaan. Osakkeita merkittiin yhteensä 800 kpl, joista määräävä osa eli 348 osaketta, säilyivät suurimmalla osakkaalla Ludwigsen & Schelderupilla. Suomalaisena osakeyhtiönä toiminnan painopiste siirtyi Suomeen ja Kotkaan, jossa esimerkiksi pidettiin yhtiökokoukset. Yhtiö pysyi edelleen pääosin norjalaisomistuksessa, vaikka toiminta oli yhä vahvemmin Suomessa ja suomalaisenemmistöisen johtokunnan käsissä.
Nykyään Stora Enson osakkeet noteerataan Helsingin ja Tukholman arvopaperipörsseissä, ja yhtiöllä on kaksi osakesarjaa: A ja R. Lisäksi Stora Enson ADR-todistuksilla (SEOAY) käydään kauppaa Yhdysvalloissa. Kaikki osakkeet oikeuttavat samansuuruiseen osinkoon, mutta äänioikeudessa on eroja. Yhtiökokouksessa A-osakkeiden omistajalla on yksi ääni edustamaansa osaketta kohti, kun taas R-osakkeet tuottavat omistajalleen yhden äänen kymmentä osaketta kohti. A-osakkeita on 176 242 072 kappaletta ja R-osakkeita 612 377 915 (15.2.2022). Osakkeenomistajia on lukumääräisesti yli 100 000.
Osakekirja vuodelta 1912. Kuva ELKA
Tehtaiden puunkuljetuksessa pyritään yhä vähähiilisempiin ratkaisuihin
Yhtiön koon kasvun myötä kaikki muukin toiminta laajeni. Suurten tukkimäärien kuljetukseen vesillä tarvittiin järeää kalustoa. Yhtiöllä oli tukkien hinausaluksia, varppaajia, jo Päijänteellä, mutta hinausalusten määrä kasvoi Saimaalle siirryttäessä. Lauttaus ilman omaa kalustoa olisi ollut käytännössä mahdotonta, joten levittäytyminen Saimaalle tarkoitti laivastokoon vankentamista ja voimakkaiden hinausalusten hankintaa. 1890-luvulla tilattiin jo höyryvarppaajia, jotka olivat teholtaan aivan omaa luokkaansa. Gutzeitin varppaajat olivat valmistuessaan voimakkaimmat Saimaan vesistön puunkuljettajat, ja siksi operointi voitiin ulottaa Saimaan kaukaisimpiin sokkeloihin saakka. Kuljetusaikaa oli silloin vain puolisen vuotta, kun nykyään puuta kuljetetaan vuoden ja vuorokauden ympäri. Puita uitettiin keväästä lähtien, ja niiden piti olla Kotkassa syksyllä, jotta ne ehtivät talvisahaukseen. Merkittävä kuljetusten tehostaminen oli siirtyminen ensimmäisenä Suomessa nippulauttojen käyttöön uitossa kesällä 1894.
Ennen I maailmansotaa lähes kaikki puu kulki vesitse, ainoastaan osa Enson puuhiomon tarvitsemasta puusta tuli rautateitse. Myös halkojen tarve oli suuri, ja halot kulkivat yhtiön omilla sisävesilaivoilla. Yhtiöllä olikin tuolloin peräti 37 höyryvarppaajaa ja hinaajaa sekä lisäksi yli 100 lotjaa, joita käytettiin mm. sahatavaran siirtoon laivoihin Kotkassa sekä purun ja muun sahausjätteen kuljetuksiin. Tervahöyryt (suurehko puusta rakennettu lotja, jossa höyrykone) yleistyivät Saimaan vesistössä ensimmäisen maailmansodan aikana ja ne oli tarkoitettu nimenomaan Saimaan ja meren väliseen liikenteeseen. Gutzeit hakkautti teollisuuskäyttöön soveltumatonta puuta haloiksi, joita käytettiin omilla laitoksilla mutta laivattiiin paljon myös Pietariin.
Järvien selällä vakaasti etenevien höyryvarppaajien piippuja koristivat Gutzeitin kuusisakaraiset tähdet, mikä vankisti mielikuvaa Suomen suurimmasta puuyhtiöstä paikkakunnasta riippumatta.
Savonlinnan Laitaatsillasta tuli ensimmäisen maailmansodan aikana yhtiön Saimaalla operoivien alusten keskuspaikka, jossa koneet myös huollettiin ja korjattiin. Erityinen yhtiön laivasto-osasto perustettiin vuonna 1920, tehtävänään kaikki puunkuljetus Saimaalla. Samana vuonna Laitaatsiltaan rakennettiin lotjavesitämö, jossa maailmansotien välillä rakennetiin peräti 130 erilaista yhtiön alusta.
Toiminta laajeni Savonlinnassa, kun yhtiö osti vuonna 1922 savonlinnalaisen Konetehdas Oy:n osakekannan, josta tuli myöhemmin Lypsyniemen Konepaja. Ostos tuli tarpeeseen, koska tulevina vuosina yhtiön laivasto kasvoi eikä Laitaatsillan konepajan kapasiteetti enää riittänyt korjauksiin ja huoltoon, varsinkin kun yhtiön merenpuoleista kasvavaa kalustoa alettiin myös huoltaa Savonlinnassa. Lypsyniemi hoiti suurimmat korjaukset, Laitaatsilta teki pieniä korjauksia ja kunnostuksia. Yhtiön laivasto-osasto toimi 1980-luvulle saakka Laitaatsillan telakan tukikohdassa Savonlinnassa.
Varppaus-aluksen piirustukset 1930-luvulta, kuva ELKA
Vuonna 1877 yhtiön käyttöön rakennettu ensimmäinen puiden uittoon tarkoitettu linjahinaaja Voitto muutettiin vuonna 1955 höyrykäyttöisestä moottorikäyttöiseksi. Kuva: ELKA
Toiminta Lypsyniemessä laajeni entisestään, kun 1930-luvulla siellä alettiin valmistaa myös sellunvalmistukseen tarvittavia koneita. Konepaja sai 1930-luvulla useita patentteja kekseliäistä ratkaisuista. Kun Imatran Kaukopään tehdasta rakennettiin 1930-luvun puolivälissä, soodaosaston, haihduttamon ja valkolipeäosaston koneistus tuli Lypsyniemen konepajalta. Toisen maailmansodan jälkeen sotakorvaukset ja yhtiön selluteollisuuden uudelleenrakennus työllisti konepajaa.
Lypsyniemen konepaja. Kuva ELKA; Keskinäinen Vakuutusyhtiö Teollisuus-Palon arkisto 1939
Kun uittokaluston tarve väheni,1960-luvulle tultaessa, Lypsyniemen konepaja keskittyi pelkästään tehtaiden tuotantolaitteiden valmistukseen. Laitteistoa valmistettiin omien tehtaiden tarpeisiin mutta myös vientiin.
Lypsyniemen purusuppilot Kaukopään tehtaalla. Kuva ELKA
Vuonna 1987 konepaja siirtyi A. Ahlström Osakeyhtiölle samassa yhteydessä, kun Varkauden tehtaat puolestaan siirtyivät Enso Gutzeitin omistukseen. Vuonna 2002 Andritz osti Enson Savonlinnan konepajan liiketoiminnan ja toimii siellä edelleen. Andritz oli yksi esimerkiksi päätoimittaja Stora Enson Oulun tehtaan muunnoksessa paperinvalmistuksesta kartonkiin vuosina 2019-2020.
Tänä päivänä yhtiön Suomen puukuljetuksista lähes 70 % kulkee rekoilla ja lähes 30 % junilla. Vesikuljetusten osuus on vain noin 4 %. Varsinkin tukkien ja mäntykuitupuun toimituksissa puun tuoreus on tehtaille tärkeää mm. mäntyöljyn saannon vuoksi, siksi puuta toimitetaan korjuualueelta tehtaille mahdollisimman nopeasti. Puunkuljetuksissa pyritään yhä vähähiilisimpiin ratkaisuihin. Esimerkiksi Stora Enso sekä Itä-Suomen yliopisto ovat tutkineet kahden eri puutavara-autoyhdistelmän polttoainetehokkuutta. Isompia puukuormia kuljettava HCT-rekka eli tavallista pidempi rekka on tutkimuksen mukaan oiva vaihtoehto polttoaineenkulutuksen pienentämiseksi ja päästöjen vähentämiseksi. Stora Enson puukuljetuksissa HCT:n avulla voisi säästää vuosittain noin 250 000 litraa polttoainetta. Stora Enso myös testaa automaattisesti ajavaa kuorma-autoa havupuuhakkeen kuljetukseen Uimaharjun tehtaalla Joensuussa. Ilman kuljettajaa liikkuvan ajoneuvon avulla selvitetään, paljonko automatisoiduilla kuljetuksilla voidaan vähentää päästöjä ja parantaa turvallisuutta.
Mantsisen automaattikuorma-auto
HCT-rekka
