Pohjois-Karjalassa palkkataso oli halvempi kuin Etelä-Suomessa. Hiomon tarvitsemat puut saatiin kätevästi savottojen yhteydessä ja pienpuutavaralle tuli käyttöä. Näin myös kompensoitiin rahtikuluja rannikolle.
Molemmissa yrityskaupoissa yhtiö sai myös lisää metsäomaisuutta, mikä oli edelleen tarpeen tukkien saatavuuden turvaamiseksi sahatavaran valmistusta varten. Enson mukana saatiin myös erinomainen koski mahdollista voimalaitosta ajatellen.
Pankakoskelle ryhdyttiin heti rakentamaan uutta puuhiomoa ja jalostusasteen nostamiseksi kartonkitehdasta. Toisen maailmansodan syttyessä 1914 Pankakosken tehdas oli Suomen suurimpia kartonginvalmistajia. Samalla Jääsken kunnassa Imatran lähellä sijaitsevia Enson tehtaita ryhdyttiin uudistamaan: tehtaat peruskorjattiin ja Ensossa ryhdyttiin valmistamaan kartonkia
Muita Enson tuotteita olivat hioke, pahvi ja paperi. Tehtaan erikoisuus oli rakennuspahvi-innovaatio, joka myöhemmin tunnettiin pinkopahvina.
Pinkopahvista tuli erittäin suosittu seinäverhousmateriaali taloihin, sillä tukeva pahvi oli edullinen materiaali, joka oli myös sileä alusta maalille tai tapetille.
Enson tehdas tuotti vahvaa ruskeaa käärepaperia eli voimapaperia, johon ostokset puodeissa oli kätevä kääräistä.
Näiden lisäksi perustettiin sivutuotteiden hyödyntämiseksi natriumvesilasitehdas Ensoon ja Maaveden tervatehdas Joroisiin vuonna 1919. Maailmansota ei hidastanut sellutehtaiden läpimurtoa Suomessa, sillä pelkästään 1919 perustettiin kolme huomattavaa sellutehdasta, joista yhtä edusti Ensossa aloitettu sulfiittiselluloosatehdas.
Stora Enson strategisia painopistealueita ovat myös kartonki, puutuotteet ja biomateriaali-innovaatiot. Strategiset painopistealueet ovat hyvin samat kuin sata vuotta sitten, ja kasvava kysyntä ohjaa liiketoimintaa.
Kun voimapaperia eli kraflineria käytettiin sata vuotta sitten vaikkapa lihakimpaleen kääreeksi, tänään kraftlinerista tehty korkealaatuinen aaltopahvipakkaus suojaa pizzaa kotiinkuljetuksen ajan.
Ilmastonmuutos ohjaa kuluttajia vastuullisempiin valintoihin tänä päivänä, ja uusiutuvien pakkausmateriaalien ja rakentamisen ratkaisujen kysyntä kasvaa.
Yhtiö panostaa uusiutumattomien materiaalien kuten muovin korvaamiseen uusiutuvilla materiaaleilla. Kartongin käyttökohteet ovat laajentuneet 1920-luvulta, ja nykyään kartonkipakkaukset korvaavat muovia monipuolisesti.
Suomessa Stora Ensolla on Oulun tehtaan lisäksi kolme tehdasta, jotka valmistavat pakkausmateriaaleja.
Oulun tehtaalla taivekartonkia, aaltopahvin pintakartonkia, pussipaperia ja valkaisematonta havupuusellua. Kartongit soveltuvat suoraan kosketukseen elintarvikkeiden kanssa. Lähes koko tehtaan tuotanto menee vientiin.
Lisäksi Varkauden tehtaalla valmistetaan aaltopahvin pintakartonkia ja Heinolan tehdas valmistaa flutingia eli aallotuskartonkia.
Imatran tehtailla valmistetaan nestepakkaus-, elintarvike- ja graafisia kartonkeja yhteensä reilut miljoona tonnia vuodessa, itse valmistetusta sellusta ja kemikuumahierteestä (CTMP).
Alusta saakka voimakkaasti vientiteollisuutta
Niin Gutzeitin sahatavara tuotannon alusta saakka kuin 1910-luvulta lähtien pahvi ja sellu myytiin pääasiassa ulkomaille. Päämarkkinat olivat Euroopassa, ja suurimmat vientimaat olivat Ranska, Saksa ja Iso-Britannia. Sahatavaraa myytiin pääasiassa agentuurien kautta, kun taas pahvi ja kartonki myytiin Suomen Puuhiomoyhdistyksen kautta.
Hetkeä ennen ensimmäisen maailmansodan alkua Kotkan tehtailla oli pitkä lakko, joka kesti huhtikuulta heinäkuun puoliväliin.
Ensimmäinen maailmansota puhkesi elokuun vaihteessa 1914. Sota vaikutti tuotannon aloihin monin tavoin, koska kansainvälisyys ja vienti olivat toiminnan ydintä. Sahatavaraa oli mahdotonta viedä merkittäville kauppakumppaneille esimerkiksi Ranskaan, Iso-Britanniaan ja Tanskaan.
Paperi- ja massateollisuuden tuotteita ja selluloosaa pystyttiin edelleen viemään Venäjälle, jonka omassa tuotannossa hankaluuksia tuottivat pula tehtaiden käyttämästä kivihiilestä, kuljetuskapasiteetti ja omien massa- ja paperitehtaiden jääminen sotatoimialueille esimerkiksi Puolassa ja Virossa.
Sodan aikana sahat pyrittiin pitämään toiminnassa, vaikka vienti olikin rajoitettua. Puuta sahattiin varastoon, jota myytiin sodan päätyttyä. Poikkeusajat pakottivat vähentämään tehtaiden tuotantoa ja aika ajoin lakot keskeyttivät toiminnan.
Sisällissodan aikana yhtiön omaisuudelle ei koitunut vaurioita, mutta ammattitaitoisista työntekijöistä oli sodan jälkeen pulaa, sillä moni punaisten puolella ollut työntekijä oli kaatunut, päätynyt vangiksi tai muuten kadonnut. Sahojen toimintaa käynnistettiin vuosina 1918-1919 vähitellen ja niitä päivitettiin.
Vienti käynnistyi 1919, mutta takelteli eurooppalaisten valtioiden välillä erilaisten tuontirajoitusten takia. Suomen alkoholin kieltolaki vaikeutti kaupankäyntiä etenkin ”viinimaiden”, esimerkiksi Espanjan ja Portugalin kanssa, sillä viini ja muut alkoholituotteet muodostivat merkittävä osan maiden kokonaisviennistä.
Nykyäänkin suurin osa yhtiön tuotteista menee vientiin, ja päämarkkina-alue on edelleen Eurooppa, vaikka vienti on laajentunut myös muihin maanosiin.
Esimerkiksi Imatran tehtaiden tuotannosta yli 95 % menee vientiin. Viennistä kolme neljännestä päätyy Eurooppaan, mutta merkittävä osuus tuotteista viedään myös Kaukoitään ja Kaakkois-Aasiaan. Lahden ja Kristiinankaupungin pakkaustehtaat ovat poikkeus, sillä valmiita aaltopahvipakkauksia myydään lähes täysin kotimarkkinalle.
Vaikka aaltopahvipakkaus voidaan litistää kuljetusta varten, aaltopahvirakenteessa on ilmaa, joten tuotetta ei ole järkevää kuljettaa kauas niin kustannus- kuin hiilijalanjälkisyistä.
Omat metsät varmistamassa raaka-aineen saatavuutta tehtaille
Ensimmäisen maailmansodan ja Suomen sisällissodan päätyttyä suomalainen Allan Hjelt tarjosi syyskuussa 1918 Suomen valtiolle 4 500 kappaletta norjalaisilta ostamiaan Gutzeitin osakkeita. Yhtiön koko osakemäärä oli 7 200, joten kyseessä oli selvä osake-enemmistö.
Eduskunnan käsiteltyä asian kauppakirja kirjoitettiin lokakuussa 1918. Tärkeänä pidettiin etenkin valtion metsätulojen kasvattamista. Enso-Gutzeitilla oli huomattavan suuri maaomaisuus, joka kaupoilla siirrettiin ulkomaalaiselta omistukselta nuorelle ja köyhälle valtiolle.
Enso-Gutzeitista tuli ensimmäinen ”valtionyhtiö”, jonka osake-enemmistöä hallitsi valtio. Yhtiön puolen miljoonan hehtaarin maaomaisuudesta pilkottiin 1919 alkaen pieniä ja keskisuuria maatiloja itsenäisiksi tiloiksi. Näin yrityksen turhan viljelymaa-alan osuus väheni ja se kantoi yhteiskunnallista vastuuta tilattoman väestön asutuksessa.
Tilat olivat kuitenkin varsin pieniä, ja uusien hankintojen ansiosta yhtiön omistama maa-ala laski vuosien 1918 ja 1923 välillä 476 000 hehtaarista vain 438 000 hehtaariin.
Omien metsien lisäksi raaka-ainetta tarvittiin myös muilta Suomen metsänomistajilta
Alkuvuosina tukit ostettiin kappaleittain ennakkomaksulla joko hankintakaupalla eli metsänomistaja kuljetti kaadetut tukit vesistön varteen, tai yhtiö teki metsänvuokraussopimuksia, joiden varaan järjestettiin omat savotat. Aivan ensimmäiset metsänvuokraussopimukset tehtiin Kuhmoisten ja Padasjoen pitäjässä.
Kauppoja tehtiin alkuvuosina vajaan 10 suurmetsänomistajan kanssa. Suomen itsenäistymisen jälkeinen aika toi suuria muutoksia maaomistussuhteisiin.
Vuoden 1918 torpparilain seurauksena yli satatuhatta maatilaa itsenäistyi. Yksityinen metsänomistus muuttui pientalonpoikavaltaiseksi ja tänä päivänä Suomessa on yli 600 000 yksityistä metsänomistajaa. Teemme nykyisin vuosittain noin 20 000 erillistä puukauppaa metsänomistajien kanssa.
Kun Gutzeitin metsäomaisuus karttui 1910-luvulla, oli alusta saakka selvää, ettei metsiä hankittu lyhyen tähtäimen etua tavoitellen.
Yhtiö halusi luoda pysyvän pohjan kasvavalle metsäteollisuudelleen, mikä tarkoitti, että yhtiön metsiä tuli hoitaa jatkuvasti.
Ennen maailmansotaa yhtiöön palkattiinkin 4 metsänhoitajaa ja 20 metsänvartijaa. Metsänhoidollisiin töihin alettiin kiinnittää huomiota tunnuslauseella: ”Metsät ovat yhtiön peltoja, joita ei kannata ryöstämällä viljellä, vaan käyttää silmällä pitäen tulevienkin aikojen tarpeita”.
Yhtiö aloitti innovatiivisesti systemaattisen metsänhoidon jo vuonna 1910. Sen tavoitteena oli, että yhtiön omien metsien puumäärä pysyisi vähintään samana hakkuista huolimatta. Tarkoituksena oli myös hyödyttömien tai vajaatuottoisten alueiden kasvun parantaminen istutuksilla ja ojituksilla.
Yhtiön ensimmäiset omat taimitarhat perustettiin vuonna 1913 Puumalaan, Nilsiään ja Varpaisjärvelle.
Vuonna 1914 pyydettiin Helsingin yliopiston metsänhoidon professoria A.K Cajanderia laatimaan selvitys yhtiön metsien tilasta. Selvitys valmistui seuraavana vuonna, ja laaja lausunto oli rauhoittava: Yhtiön metsätalous oli parhaita koko maassa, metsiä oli hoidettu hyvin eikä ylihakkuuta ollut. > Tutustu Stora Enso Metsän historiaan.
Lue lisää Stora Enson historiasta:
> Stora Enso Suomessa 150 vuotta: Puu on aina pyritty hyödyntämään tarkasti ja arvoa maksimoiden
> Stora Enso aloitti sahasta Suomessa 150 vuotta sitten – puutuotteet edelleen strategisesti tärkeitä
> Stora Enso Suomessa 150 vuotta: suomalainen osakeyhtiö perustettiin 1897
> Metsä on ollut työmme ydin vuosisatojen ajan - Stora Enso MetsäLähteet:
Historiaosuudet tuottanut Katja Tikka, Milja Mantela ja Ville Eerola / Helsinki WalksKirjallisuus:
• Ahvenainen, Jorma 1992: ”Enso-Gutzeit Oy 1872-1992 - I osa vuodet 1872-1923”. Gummerus kirjapaino Oy, Jyväskylä.
• Ahvenainen, Jorma 1992: ”Enso-Gutzeit Oy 1872-1992 - II osa vuodet 1924-1992”. Gummerus kirjapaino Oy, Jyväskylä.
• Aunesluoma, Juhana 2007: ”Metsäteollisuuden maa. 3, Paperipatruunat: Metsäteollisuus sodassa ja jälleenrakentamisessa 1939-1950.” Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
• Finnjet Historical Society ry. 2021 [verkkosivu] [viitattu 20.6.2021]. Saatavissa: https://finnjet.fi/fi
• Enso-Gutzeit 1945: ”Enso-Gutzeit osakeyhtiön toimintakertomus vuodelta 1944”. Tilgmannin kirjapaino, Helsinki.
• Enso-Gutzeit-Tornator -henkilöjulkaisu 4/1937.
• Gripenberg, Lennart 1924: ”Aktiebolaget W. Gutzeit & Co. 1872-1922”. Frenckellin kirjapaino osakeyhtiö, Helsinki.
• Halonen, Maija 2009: Pankakoskelaisuus, Elämä muuttuvassa tehdasyhdyskunnassa – Pro gradu -tutkielma. Joensuun yliopisto, Joensuu.
• Hoving, Victor 1961: ”Enso-Gutzeit osakeyhtiö 1872-1958 – II osa”. Frenckellin kirjapaino osakeyhtiö, Helsinki.
• Häggman, Kai 2006: ”Metsän Tasavalta. 2, Suomalainen metsäteollisuus politiikan ja markkinoiden ristiaallokossa 1920-1939.” Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
• Karonen, Petri 1992: Enso-Gutzeit oy laivanvarustajana: Oy Finnlines ltd ja Merivienti Oy vuosina 1947-1982. Enso-Gutzeit oy historia- ja perinnejulkaisuja 9, Oy Ylä-Vuoksi, Imatra.
• Kuisma, Markku 2006: ”Metsäteollisuuden maa. 1, Suomi, metsät ja kansainvälinen järjestelmä 1620-1920.” (2., korj. p.) Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
• Kuisma, Markku 2016, Valtion yhtiöt, Nousu ja tuho. Siltala, Helsinki.
• Michelsen, Karl-Erik, Suomen selluteollisuuden teknologinen muutos v. 1885-1919 - paperiteollisuuden tuotantokustannuksista alentavana tekijänä. Helsingin yliopisto 1983.
• Puukila, Tiia 2020: ”100 vuotta mäntysuopaa” Metsälehti 12/2020. Saatavilla osoitteessa https://www.metsalehti.fi/artikkelit/100-vuotta-mantysuopaa/#9b099cc7 (katsottu 31.7.2021)
• Rintamäki Tuomo 1988: Teknologinen muutos Suomen selluteollisuudessa vuosina 1920-1938 esimerkkinä Enso-Gutzeit osakeyhtiö. Helsingin yliopisto, Helsinki.
• Seppänen, Terhi 1990: Enso-Gutzeit osakeyhtiön Saimaan laivasto-osasto puunkuljettajana vuosina 1920-1939. Oy Ylä-Vuoksi, Imatra.
• Sivonen, Satu 1993: Enso-Gutzeit osakeyhtiön selluloosateollisuus maailmansotien välisenä aikana. Oy Ylä-Vuoksi, Imatra.
• Stora Enso Oyj 2002: ”Stora Enso 2001”. Libris, Helsinki.
• Uimaharjun sellutehdas. Dokumentti, YleAreena. Katsottu 5.9.2021. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/07/30/uimaharjun-sellutehdas
• Vaalama, Erkki 1987: Enso-Gutzeit oy Pankakosken kartonkitehdas. Enso-Gutzeit, Oy Ylä-Vuoksi, Imatra.
• Vuorenpää, Pirjo 1990: Johan Parviaisen tehtaat Oy:n vaneritehtaan toiminta vuosina 1913-1936. Oy Ylä-Vuoksi, Imatra.
• Enso-Gutzeitin vuosikertomukset ja henkilöstöjulkaisut 1930-2000-luvut. Elka.