Varkauden teollinen perintö sai keväällä EU:lta harvinaisen Euroopan kulttuuriperintötunnuksen. Poikkeuksellista on, että sen ratkaisi nykyteollisuuden vihreä siirtymä. Tunnustus on herättänyt kiinnostusta keskellä savolaista pikkukaupunkia humisevaan Stora Enson tehtaaseen.
Tehdasaluetta halkovat Ahlströminkatu sekä junanrata. Katu on nimetty Varkauden paperiteollisuuden luoneen Walter Ahlströmin (1875–1931) mukaan. Tuhannet kaupunkilaiset kulkevat päivittäin tehdasalueen läpi.
– Moni tahtoisi tulla vierailulle. Porteilla ei sentään kolkutella, mutta kyselyitä tehdasvierailuista tulee nykyisin paljon. Emme voi turvallisuussyistä valitettavasti ottaa vastaan yksittäisiä vierailijoita, emmekä kaikkia vierasryhmiäkään. Täällä tehdään töitä 24/7, Stora Enson Varkauden tehtaan viestintäpäällikkö Satu Natunen kertoo.
Pintakartonkia käytetään muun muassa elintarvikepakkauksissa, kuten hedelmä- ja pizzalaatikoissa. Laitisen esittelemän pahvinpalan välissä on Stora Enson Heinolan tehtaalla valmistettua aaltopahvia.
– Meidän pintakartongeissa on hieman enemmän neitseellistä kuitua kuin kierrätyskuitua, Laitinen kertoo.
Repijästä löytyi lehtipuhallin
Varastossa köllöttää jättimäisiä kartonkirullia. Niistä lähes kaikki menee vientiin etupäässä Eurooppaan ja Keski-Amerikkaan. Rekat vievät rullat pääasiassa Kotkan satamaan, mistä ne matkaavat laivoilla maailmalle.
Konesalissa robotit paketoivat tuhansia kiloja painavia kartonkirullia ruskeaan suojapaperiin pakkaus- ja kääreasemalla. Yksi roboteista iskee tunnistetarroja rullien kylkeen.
Suomen suurin kierrätyskuitulaitos, tuttavallisesti RCF, on lyhenne kierrätyskuitua tarkoittavista, englanninkielisistä sanoista 'Recycled Fiber'. Kokoa rakennuksella on kolme hehtaaria eli neljän jalkapallokentän verran.
Rumpu pyörittää ruudulla valkoharmaata massaa. Rumpu pyörii kuin laiska pesukone, 10–15 kertaa minuutissa. Prosessi alkaa käynnistyä.
– Jos rejekti eli kierrätysmateriaali ei vedä, saattaa tulla monen tunnin homma. Nyt menee hyvin, Karkoski tuumaa ja tuijottaa ruutua.
Miehet tarkkailevat myös repijää, joka silpoo pahvit ja kartongit kämmenenkokoisiksi paloiksi. Palat päätyvät rumpuun. Niiden mukana rumpuun tulevat muovikorkit, styroksin palat, mehupurkkien alumiinisisukset, ja mitä vain, mitä ihmiset keksivät työntää pahvinkeräysastiaan. Erottelussa ne sinkoilevat irti vedensekaisesta massasta.
– Kuulemma kerran jopa lehtipuhallin on tullut repijästä läpi, Karkoski kertoo.
Mitä suomalaiset syövät?
Pahvin ja kartongin kierrätysaste on Suomessa huikeat yli 95 prosenttia.
Se ei silti riitä. Lisää tuodaan rekoilla Varkauteen myös Ruotsista ja Baltian maista.Pahvi- ja kartonkipaaleista näkee, mitä suomalaiset syövät.
–Tuolla on maitopurkkeja, tuolla muropakkaus ja pitsalaatikoita menee näköjään paljon, Natunen huomaa.
Paalit jatkavat liukuhihnalla kohti repijää, mutta pysähtyvät ensin metallisten paalilankojen poistoon.
Kolina ja kohina kovenee. Paalit putoavat alas yksi kerrallaan. Repijä alkaa rouhia niitä. Matka jatkuu repijästä rumpuun. Pyörivä liike ja vesi alkavat hiertää kuitua irti pahvista.
Seisomme terästasolla ja tuijotamme massaa. Terästaso tärisee. Miten kova meteli olisikaan ilman korvatulppia? On niin kuuma, että hikivana luikertaa suojakypärän reunoilta kasvoille. Kuidut työntyvät ulos rummusta muutaman millin kokoista rei´istä. Massa on jokaisen käsittelyvaiheen jälkeen puhtaampaa.
Rumpu sylkee valkoisen vaahdon mukana ulos massaan kuulumatonta tavaraa. Kuvaaja huomaa vaahdon seassa rannekellon ja tähtää siihen kameransa. Kello katoaa vaahtoon.
–Tämä on sellaista hullunkiertoa ennen kuin valmis materiaali ajetaan massatorneihin odottamaan käyttöä kartonkikoneella, hankintapäällikkö Laitinen kuvailee.
Kymmeniä kilometrejä kartonkia
Kuitumassa alkaa liikkua viiran mukana eteenpäin koneen märkäpäässä. Massaa puristeleva ja kuivaava kone tekee 7,8 metrin levyistä kartonkia.
Varkaudessa jyskytti neljä paperikonetta vielä 2000-luvun alussa, nyt yksi kartonkikone. Se on tehokkaampi kuin yksikään entisistä paperikoneista. Vaikka nykyisin käytetään myös kierrätyskuitua, tarvitaan puuta melkein yhtä paljon kuin paperin aikana: noin kaksi miljoonaa kuutiomeriä vuodessa.
Satakunta rekkaa tuo päivittäin puuta tehtaalle. Kierrätyskuidun raaka-ainetta liikkuu puolestaan joka päivä Varkauteen parinkymmenen rekkalastin verran.
– Meillä menee vuosittain kuitupuuta kartonkiin 1,2 ja sahalle sekä viilupuuhun 0,8 miljoonaa kuutiometriä. Puu käytetään täällä viimeiseen puruun asti. Varkauden teollisuus rakentui aikoinaan puuvarojen keskelle ja rakentuu yhä, Laitinen korostaa.
Konstissa voi kurkistaa tehtaaseen
Palataan teolliseen kulttuuriperintötunnukseen vielä sen verran, että sen ovat EU:ssa saaneet aiemmin vain Gdánskin telakka Puolassa sekä Almàdenin kaivos Espanjassa. Varkaus on joukon ainoa, missä teollisuus ei painotu historiaan, vaan vahvasti myös tulevaisuuteen.
Euroopan kulttuuriperintötunnuksen Suomessa ovat saaneet aiemmin Seminaarimäen kampus Jyväskylässä sekä Kalevala. Koko EU:ssa tunnuksia on vain 80.
Mutta mitä siis sanoo viestintäpäällikkö Natunen niille, jotka tahtoisivat päästä tunnustuksen saanutta tehdasta ihailemaan?
– Ohjaan heidät usein naapuriin, Varkauden museokeskus Konstiin. Konstin Teollisuuden tekijät -näyttely kertoo hienosti piippujen juurella myös siitä, mitä Stora Enso Varkaudessa nykyisin tekee.
> Artikkeli on julkaistu Terve Metsä -sidosryhmälehdessä 02/2026, teksti: Vuokko Viljakka, kuvat: Akseli Muraja.
