Kun Hans Gutzeit perusti Kotkan sahan vuonna 1872, tukit sinne uitettiin Kymijoen vesistöä pitkin. Kilpailijoita oli paljon, sahoja rakennettiin lisää ja puun hinta nousi. Katseet kohdistuivat Saimaan vesistöön, mutta sieltä ei ollut vesitse yhteyttä Kotkaan saakka. Vuonna 1889 yhtiössä oivallettiin, että Lappeenrannan Rutolan kapealle kannakselle, joka erotti Vuoksen ja Kymijoen vesistön toisistaan, olisi mahdollista rakentaa puun ylivientilaitos. Siinä tukkeja voisi siirtää laitoksen uittokouruja pitkin, kun kouruun pumpattaisiin vettä. Ylivientilaitos rakennettiin, ja puut kuljetettiin vajaan 3 kilometrin välisen kannasalueen yli vesistöjen välillä. Tämän innovaation myötä Gutzeitin puunhankinta siirtyi 1890-luvulta lähtien täysin Saimaalle. Saimaan vesistön metsäalueet aina Pohjois-Karjalaan saakka ovat tänä päivänäkin Stora Enson puunhankinnan ydinaluetta.
Yhtiöllä oli tukkien hinausaluksia, varppaajia, joita tarvittiin jo Päijänteellä, mutta hinausalusten määrä kasvoi Saimaalle siirryttäessä, kun uittomatkojen pituus ja tarvittavan puun määrä kasvoivat. 1890-luvulla tilattiin jo höyryvarppaajia, jotka olivat teholtaan aivan toista luokkaa. Yhtiö tilasi 1890-luvun alussa kahdeksan varppausalusta suomalaisilta konepajoilta, muun muassa Varkaudesta Wahlin konepajalta. Yhtiön ensimmäiset varppaajat olivat Varkauden konepajalta tilatut ”Kotka” ja ”Ruttois” vuonna 1890.
Varppaajista siirryttiin hinaajiin 1910-luvun vaihteesta lähtien. Gutzeitin varppaajat olivat valmistuessaan voimakkaimmat Saimaan vesistön puunkuljettajat, ja siksi operointi voitiin ulottaa Saimaan kaukaisimpiin sokkeloihin saakka. Yksi varppaaja hinasi kehälautassa tavallisesti noin 17 000 tukkia. Kuljetusaikaa oli silloin vain puolisen vuotta, kun nykyään puuta kuljetetaan vuoden ja vuorokauden ympäri. Puita uitettiin keväästä lähtien, ja niiden piti olla Kotkassa syksyllä, jotta ne ehtivät talvisahaukseen. Merkittävä innovaatio oli siirtyminen ensimmäisenä Suomessa nippulauttojen käyttöön uitossa kesällä 1894.
Ennen I maailmansotaa lähes kaikki puu kulki vesitse, ainoastaan osa Enson puuhiomon tarvitsemasta puusta tuli rautateitse. Myös halkojen tarve oli suuri, ja halot kulkivat yhtiön omilla sisävesilaivoilla. Yhtiöllä oli tuolloin peräti 37 höyryvarppaajaa ja hinaajaa sekä lisäksi yli 100 lotjaa, joita käytettiin muun muassa sahatavaran siirtoon laivoihin Kotkassa sekä purun ja muun sahausjätteen kuljetuksiin. Tervahöyryt eli suurehkot puusta rakennetut, höyrykoneella kulkevat lotjat, yleistyivät Saimaan vesistössä ensimmäisen maailmansodan aikana. Ne oli tarkoitettu nimenomaan Saimaan ja meren väliseen liikenteeseen. Gutzeit hakkautti teollisuuskäyttöön soveltumatonta puuta haloiksi, joita käytettiin omilla laitoksilla, mutta laivattiin paljon myös Pietariin nimenomaan tervahöyryillä.
Suomen suurin sisävesilaivasto
Enso Gutzeitilla oli vuosikymmeniä Saimaan ja samalla Suomen suurin sisävesilaivasto. Laivaston tunnuksena oli valkoinen tähti alusten savupiipussa. Kukoistuskausi oli 1920- ja 1930-luvuilla, jolloin yhtiöllä oli Saimaalla ja rannikolla yhteensä yli 600 erilaista alusta. Yhtiöllä oli 1930-luvun lopussa 45 hinaajaa ja varppaajaa sekä 14 tervahöyryä. Saimaan alukset olivat hinaajia, höyrylotjia, niputtajia ja proomuja. Ne hinasivat nippulauttoja, kuljettivat halkoja, sekä lisäksi puumassaa, selluloosaa ja paperia sisämaan tehtailta rannikolle. Yhtiön sisävesilaivasto kulutti itsekin paljon halkoja, esimerkiksi 1930-luvulla noin 90 000 pinokuutiometriä vuodessa. Hinaajan vetämässä nippulautassa oli 1920-luvun alussa keskimäärin puuta noin 3100 m3, kun 1930-luvun lopulla määrä oli noussut jo 5 000 kuutiometriin. 1950-luvulla valmis nippulautta sisälsi puuta (mäntypuun pituus 2.4 tai 4.4 m, kuusen 2 ja 4 m) noin 10 000 – 11 000 pinokuutiometriä, joskus jopa 15-16 000 pinokuutiometriä. Tällaisen kuorman leveys oli 25-30 metriä ja pituus 300-450 metriä.
Enso-Gutzeitin Laitaatsillan telakan laiturissa höyryhinaajat Hietanen, Aleksander, Ahkera, Ilmari ja Peuranen vuonna 1930, kuva Mikko Kolehmainen, Enson kokoelma, Lusto - Suomen Metsämuseo
Ennen ensimmäistä maailmansotaa vesikuljetukset olivat tukkien tuomista Rutolan ylivientilaitokselle, josta ne uitettiin Kotkaan. 1920-luvulla tärkeimmäksi puun määräsatamaksi tuli Vuokseniska, josta puu kulki joko uittamalla tai rautateitse Ensoon. Kun Kaukopää rakennettiin 1930-luvun puolivälissä, Vuokseniska toimi määräsatamana myös Imatran puille. Tukkien uiton sijasta pääpaino siirtyi kuitupuun uittoon.
Savonlinnan Laitaatsilta ja Lypsyniemi ovat merkittäviä paikkoja yhtiön vesikuljetuksiin liittyen. Laitaatsilta ja Lypsyniemen konepaja olivat ensin yhtiön laivojen korjaustelakoita. Savonlinna kehittyi myöhemmin yhtiön saaristolaivaston keskipisteeksi, kun laivoja sekä rakennettiin että korjattiin siellä. Iso osa laivoista myös talvehti Savonlinnassa.
Suomen vanhin perinnealus Ahkera
Yksi yhtiön pitkäikäisimpiä höyryhinaajia oli Ahkera. Joensuulainen liikemies ja sahanomistaja A. J. Mustonen tilasi Varkauden konepajalta itselleen hinaajan puutavaralotjien hinaamiseksi Joensuusta Viipuriin. Hinaaja valmistui vuonna 1870 ja nimettiin Ahkeraksi. Höyryalus siirtyi myöhemmin Utra Woodin omistukseen. Gutzeit-yhtiö puolestaan osti vuonna 1902 Utra Woodin, ja oston mukana saatiin myös useita höyryaluksia. Yksi niistä oli hinaaja Ahkera. Höyryhinaaja sopi hyvin vetämään tukkilauttoja voimakkaan höyrykoneensa ansiosta.
1920-luvulla Ahkeraa kunnostettiin Laitaatsillan telakalla Savonlinnassa ja laiva sai nykyisen muotonsa, kun kansirakennelmaa laajennettiin ja korotettiin. Lisäksi puukansi korvattiin rautaisella rihlalevykannella. Jatkosodan päätyttyä, kun Saimaan kanava oli sulkeutunut liikenteeltä, Ahkera siirrettiin rautateitse Kotkaan Enso-Gutzeitin satamahinaajaksi. Ahkera upposi avustaessaan englantilaista alusta, mutta nostettiin pintaan ja kunnostettiin ja palautettiin Saimaalle nippulauttoja hinaamaan välille Savonlinna-Vuoksenniska. Normaalikoko hinattavalle nippulautalle oli noin 15-20 000 pinokuutiometriä.
1950-luvulla autojen käyttö ja metsäautoteiden rakentaminen syrjäyttivät nopeasti hankalan latvavesiuiton. Diesel-alukset vetivät suurempia lauttoja vähemmällä miehistöllä. Ahkerakin poistettiin liikenteestä vuonna 1958. Ahkeraa ei kuitenkaan romutettu eikä muutettu huvikäyttöön vaan se kellui Laitaatsillassa. Enso Gutzeit Osakeyhtiö nosti laivan maalle ja kunnosti sen muistomerkiksi Laitaatsillan telakan alueelle yhtiön konttorin läheisyyteen 100-vuotisjuhlavuotta edeltävänä vuonna 1971, jossa se seisoikin yli 50 vuotta. Vuonna 2002 yhtiö lahjoitti Ahkeran Savonlinnan kaupungille. Yhtiö irrotti laivan jalustaltaan ja kunnostutti sen veteen laskettavaan kuntoon muun muassa vaihtamalla laivan ruostuneita pohjalevyjä. Laiva hinattiin Savonlinnan Riihisaaren maakuntamuseon uivaan näyttelyyn.
Ahkera lähti uudelle neitsytmatkalleen Lappeenrannasta Savonlinnaan 3.6.2022.
Vuonna 2013 Suomen vanhimman perinnealuksen kunnostamiseksi perustettiin perinneyhdistys. Ahkera hinattiin Lappeenrannan telakalle kunnostettavaksi. Perinneyhdistyksessä oli mukana useita yhtiön työntekijöitä, erityisesti Inkeroisten kartonkitehtaalta. Noin 5-10 hengen talkooporukka teki töitä peräti kahdeksan vuotta kunnostaakseen vanhaa hinaajaa. Työtunteja kunnostukseen käytettiin arviolta noin 10 000. Vihdoin, 3.6.2022 Ahkera lähti yli 60 vuoden tauon jälkeen uudelle neitsytmatkalleen Savonlinnaan. Matkanopeudeksi arvioitiin 15 solmua tunnissa, eli matka Savonlinnaan taittuisi noin 10 tunnissa. Halkojen kulutukseksi arvoitiin vajaa motti per tunti. Arviot osoittautuivat oikeiksi, ja Savonlinnaan saavuttiin noin 10 tunnissa höyrykoneen puhistessa pehmeästi. Stora Enson 150-vuotisjuhlavuonna 152-vuotias hinaajakaunotar on taas elämänsä kunnossa ja seilaa Saimaalla.
Ahkeran matka Lappeenrannasta Savonlinnaan kestää 10 tuntia. Katso video Ahkeran uudelle neitsytmatkalle lähdöstä tekstin lopusta.
Nykyään puuta kuljetetaan rekoilla ja junilla
Puun uitto tuotantolaitoksille pysyi pääkuljetusmuotona 1970-luvulle saakka. Puulauttojen koot kasvoivat, mutta nippulauttaus oli edelleen yleisin kuljetusmuoto. Viimeiset irtouitot tehtiin vuonna 1991 Kemijoella ja nippu-uiton viimeinen vuosi oli 2009. Rautatie- ja autokuljetukset yleistyivät 1980-luvulta lähtien. Vuoden 1981 puutoimituksista jo lähes puolet kulki autoilla, raidekuljetusten osuus oli runsas 20 %, ja vesikuljetus vajaa 30 %.
Tänään yhtiön Suomen puukuljetuksista lähes 70 % kulkee rekoilla ja lähes 30 % junilla. Vesikuljetusten osuus on vain noin 4 %. Keväästä syksyyn puuta kuljetetaan Saimaan vesistöä hyödyntäen Joensuun seutuvilta pääasiassa Varkauteen ja Imatralle. Puuta ei kuljeteta vedessä, vaan proomun kannella ja ruumassa, mikä nopeuttaa kuljetusta. Varsinkin tukkien ja mäntykuitupuun toimituksissa puun tuoreus on tehtaille tärkeää muun muassa mäntyöljyn saannin vuoksi, siksi puu pyritään saamaan tehtaille mahdollisimman pian hakkuun jälkeen. Toisaalta junavaunujen koko ja pituus sekä autojen koon kasvaminen on mahdollistanut entistä tehokkaamman kuljetuksen tehtaille.
Kuljetuksien uusimpina innovaatioina ovat HCT-rekat. Vuonna 2018 Stora Enson puutoimituksiin tuli käyttöön ensimmäinen normaalia pidempi sekä raskaampi puutavarayhdistelmä. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi myönsi yrittäjä Kari Malmstedt Oy:n 92-tonniselle HCT-ajoneuvoyhdistelmälle raakapuun liikennöintiin poikkeusluvan Stora Enson Itä-Suomen tehtaille kahdella reitillä: Savonlinna – Imatra – Joutseno – Kouvola – Mikkeli – Juva – Varkaus sekä Savonlinna – Kitee – Värtsilä – Uimaharju.
Suomessa HCT (High Capacity Transport) -ajoneuvoilla tarkoitetaan yli 25,25 metriä pitkiä tai yli 76 tonnia painavia yhdistelmiä. Raskaan liikenteen enimmäismassojen ja -mittojen asetusmuutos vuonna 2013 loi mahdollisuuden kuljetusten kehittämiselle ja erilaisten isojen yhdistelmien kokeiluille. HCT-rekat tukevat myös Suomen ympäristö- ja energiakulutustavoitteiden saavuttamista. Stora Enso on asettanut kunnianhimoiset vastuullisuustavoitteet puolittaa toiminnasta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt vuoteen 2030 mennessä, ja HCT-rekat tukevat tätä tavoitetta.
Lue lisää Stora Enson 150-vuotisesta historiasta:
Stora Enso Suomessa 150 vuotta: Puu on aina pyritty hyödyntämään tarkasti ja arvoa maksimoiden
Stora Enso aloitti sahasta Suomessa 150 vuotta sitten – puutuotteet edelleen strategisesti tärkeitä
Stora Enso Suomessa 150 vuotta: suomalainen osakeyhtiö perustettiin 1897
Lähteet:
Tukkimetsiä ja höyrylaivoja.Vuosisata Enso-Gutzeitin puunhankintaa ja kuljetusta Saimaan alueella, 1987. Toim. Pekka Lehonkoski.
Ahvenainen, Jorma: Enso Gutzeit Oy 1872-1992, osa II, 1992.
Ahkeran verkkosivut: www.ahkera.weebly.com/historia
Elinkeinoelämän keskusarkisto ELKA, Mikkeli. Stora Enson arkistot.
